Toimintaa lapsiperheille

Seurakuntien toteuttaman lapsityön perustana on kaste ja siihen liittyvä opetusvelvoite. Lapsityö on Jeesuksen antaman kastekäskyn soveltamista käytännössä. Lapsityö tukee kotien kasvatustyötä ja auttaa vanhempia kristillisen sanoman välittämisessä lapsilleen.


 

Seurakunta järjestää lapsille ja lapsiperheille muun muassa , ja . Erityisesti kesäaikaan pidetään myös leirejä. Perhejumalanpalveluksia järjestetään muutaman kerran vuodessa.

liittyvissä asioissa annetaan koulutusta ja tehdään materiaalia yhdessä päivähoidon kanssa.



"Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse. Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä." (Mark. 10: 14-16.)



Perhekerhot

Perhekerho on tarkoitettu kotona lapsiaan hoitaville aikuisille ja lapsille, jotka haluavat tavata samassa elämäntilanteessa olevia perheitä. Huom! Tiistaina 8.5. kerhot eivät kokoonnu.


Lue lisää


Pyhäkoulut

 

Kevään pyhäkoulukausi käynnistyy viikolla 2. Kevään 2012 pyhäkouluista ilmoitetaan Kirkkonummen Sanomien Tapulin takaa -sivuilla sekä nettisivuillamme tammikuussa.

 

TULE MUKAAN!


Lue lisää


Päivähoitoyhteistyö

Päivähoitomentoriin voi ottaa yhteyttä, kun päiväkoti tai perhepäivähoitaja
tarvitsee yhteistyökumppania päivähoidon uskonto- ja katsomuskasvatukseen.


Lue lisää


Perhemessut

Seurakunnassamme järjestetään muutaman kerran vuodessa lapsiperheille suunnattuja perhemessuja Kirkkonummen, Haapajärven ja Masalan kirkoissa. Näin lapset saavat mahdollisuuden tutustua kirkkoon ja kokea yhteyttä muun seurakunnan kanssa.


Lue lisää


Leirit ja retket

Lapsityön leirit ja retket toteutetaan luonnonkauniissa Räfsön saaressa.   


Lue lisää




Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 295 561
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00,
kesäisin ma-pe klo 9.00 - 11.30
ja 12.30 - 15.00