Retriitti – yhteyttä vailla sanoja

Hiljaisuutta me sekä kaipaamme että pelkäämme. Metelin ja informaatiotulvan keskellä hiljaisuus rauhoittaa. Silti monet yksin ollessaan laittavat radion päälle, koska hiljaisuus ahdistaa.

 

Miten sinä oikein pystyit olemaan niin kauan hiljaa?”, kysyi eräs ystäväni, kun olin osallistumassa ensimmäiseen retriittiini. Sieltä tullessasi kerroin, ettei kyse ollut niinkään hiljaa olemisesta kuin yhteydestä ja kuuntelemisesta.

 

Retiriitissä toki sitoudutaan olemaan puhumatta toisten kanssa. Päiväohjelmaan sisältyy hetkirukouksia, raamatunmietiskelyä, ohjaajan puheenvuoro jostakin teemasta sekä yhteiset ateriat. Retriitissä on myös mahdollisuus varata aika keskusteluun ohjaajan kanssa. Tämän lisäksi voi esimerkiksi ulkoilla, lukea, levätä, kirjoittaa ja maalata.

 

Hiljaisuus on mahdollisuus. Kun muut äänet vaimenevat, jää tilaa itselle. Hiljaisuudessa saa kohdata oman itsensä. Voi kuunnella, mitä minulle nyt kuuluu, miten jaksan, mitä haluaisin. Hiljaisuudessa voi kuulla Jumalan puhuttelun, kun tavalliset arjen askareet eivät vie kaikkea huomiota.

 

Hiljainen luonnossa vaeltaminen tuntuu olevan meille suomalaisille luontaista. Joillekin kesämökki on hiljentymisen paikka. Retriitti on kuitenkin mahdollisuus olla yhdessä hiljaa. Yhteisissä rukoushetkissä voi tuntea kristittyjen yhteyttä ja Jumalan läsnäoloa. Silti jokainen kokee hiljaisuuden hyvin omalla tavallaan. Mitään vaatimuksia ei ole. Toinen hoitaa retriitissä uskoaan, toinen lepää.

 

Hiljaisuus päättyessä moni ei haluaisi keskeyttää hiljaisuutta. Turhat sanat ovat karisseet, akut ovat latautuneet. Hiljentyminen ei kuitenkaan kuulu vain retriittiin. Jokainen voi varata itselleen hiljaisen hetken olemiselle, kuuntelemiselle, lukemiselle tai rukoilemiselle.

Johanna Siltala

 

Lisätietoa: aikuistyön pappi Tuula Peura, puh. 0400844766 sekä sähköpostilla

 

 

Hiljaisuuden virvoittava maa kutsuu kohti Jumalaa.
Hiljaisuuden kautta kulkee tie, lähteelle se meidät vie.
Hiljaisuus on lahja, salaisuus, aikaan virtaa ikuisuus.
Hiljaisuuteen kiire raukeaa, Kristus meitä hoitaa saa.

Messulaulu 46, san. Anna-Mari Kaskinen

 

Seuraava retriitti:

30.3.-1.4. 2012 Keravan seurakunnan leirikeskuksessa, Nuottakodossa

 

 


 





Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 295 561
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00,
kesäisin ma-pe klo 9.00 - 11.30
ja 12.30 - 15.00