Ajankohtaista



Yövalvojaksi?

Hei. Oletko uutta etsivä, innokas, ja vastuuntuntoinen nuori. Haluatko kokea
leirin hieman uudella tavalla? Etsimme tulevan kesän leireille yövalvojia,
joiden pääsääntöinen tehtävä on valvoa leirin hiljaisuuttaa ja turvallisuutta
öiseen aikaan.



Hyvyyden eteen!!!

Maata näkyvissä festareilla starttasi koko Suomen kattava "hyvyyden eteen"-kamppanja. Kamppanjan perusidea on haastaa jokainen kamppanjasta tietoinen tekemän hyviä tekoja ja kertoa niistä ja niiden herättämistä ajatuksista hyvyydeneteen.fi sivustolla.



Iltamessun jatkoilla juttua Nepalista 4.12.

Vilma Saarinen -the kerhonohjaaja- on luvannut näyttää kuvia ja kertoa syksyn
matkastaan Nepaliin.



Perjantaina pamahtaa!

Valoa ja vapautta -teemalla kulkeva nuorten tapahtuma Ruskaretki Raamattuun alkaa

keskustan srk-talolla perjantaina (16.9.)klo 18.30.



Varhaisnuorten kerhot syksy 2011 – kevät 2012!

7–14 vuotiaiden kerhotoiminta käynnistyy jälleen viikolla 38



Vanhan peikon blogi

Kevät on käynnistynyt ja vanha peikko (Kimmo) on kömpinyt ulos luolastaan katselemaan ympäröivää maailmaa. Aivoituksia voi käydä lukemassa Kimmon blogista jossa elämään otetaan hieman perspektiiviä ja pohditaan "what's hot and what's not"





Julkaistu 25.5.2008 21:57 | sivu pävitetty 22.2.2012 klo 14:48:28
Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 295 561
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00,
kesäisin ma-pe klo 9.00 - 11.30
ja 12.30 - 15.00