Taloudelliseen avustamiseen liittyy aina tukea ja neuvoa antava keskustelu. Apua tarvitseva voi työskennellä pitkäjänteisesti diakoniatyöntekijän kanssa elämäntilanteen korjaantumiseksi.
Avustusta ei makseta taloudellista apua hakevan tilille tai anneta käteisenä. Diakoniatyön antama taloudellinen tuki kohdentuu osto-osoitusten tai muiden taloudellisten tukitoimien kautta.
Taloudellisessa avustamisessa teemme yhteistyötä kunnan sosiaalitoimen kanssa. Diakoniatyön antama apu ei korvaa yhteiskunnan lakisääteistä perusturvaa.
Diakonia-avustuksen myöntämisen ratkaisee aina ihmisen yksilöllinen tilanne.
EU- elintarviketuki
EU-elintarvikkeita jaamme Kirkkonummen keskustan ja Kantvikin alueiden diakoniatoimistoissa. Jako tapahtuu yhteistyössä kunnan työllistämisyksikkö Toimarin kanssa. Ruoka-apu on tarkoitettu pienituloisille. Ruoka-avun saamista varten sinun on allekirjoitettava ns. ruokalappu, jonka saat diakoniatoimistoista.
Elintarviketukikassiin kuuluu hyvin säilyviä peruselintarvikkeita, kuten jauhoja, näkkileipää, hapankorppuja, puurohiutaleita, makaronia, keksejä ja maitojauhetta.
Mitä EU-elintarviketuki on?
Euroopan unioni tukee sosiaalista avustustoimintaa luovuttamalla interventiovarastostaan elintarvikkeita jäsenvaltioissaan toimiville avustusjärjestöille. Järjestöt jakavat elintarvikkeet edelleen vähävaraisimmille henkilöille. Kirkkopalvelut on toiminut vuodesta 1996 EU-elintarviketuen koordinoijana. Se on Suomen suurin EU-elintarvikkeiden jakaja.
Kantvikin ja keskustan EU-ruokajaon lisäksi jaamme kaikissa diakoniatoimistoissa seurakunnan kustantamaa ruoka-apua.
Linkit
|
|