Yhteisvastuulla varoja köyhille lapsiperheille
Helmikuun alussa avattu Yhteisvastuukeräys on Kirkkonummella täydessä käynnissä. Keräyksen kotimaisena kohteena ovat vähävaraiset lapsiperheet, ulkomaisena maanjäristyksessä kovia kokenut Haiti.
Köyhien lapsiperheiden määrä Suomessa on viimeisen kymmenen vuoden aikana kolminkertaistunut. Keräyksen teemana onkin Ruoki rakas lapsi.
– Meillä on 151 000 köyhää tai vähävaraista lasta, kertoo diakoniatyöntekijä Kaarina Tynkkynen totisena.
– Köyhyys näkyy nyt monen perheen ruokapöydässä.
Martat ja nuoret mukana
Tänä vuonna Marttaliitto on vahvasti mukana Yhteisvastuukeräyksessä. Martat järjestävät heikoimmassa asemassa oleville lapsiperheille ruokakursseja ja kotikäyntejä.
Haitissa Kirkon ulkomaanapu kouluttaa hädänalaisia perheitä ja yhteisöjä kehittämään viljelymenetelmiä ja varautumaan luonnonkatastrofeihin.
Tänä vuonna Yhteisvastuukeräys toteutetaan Kirkkonummella pääosin lipaskeräyksenä. Kerääjiä lippaineen tapaa keskustan kaupoissa erityisinä keräyspäiviä. Monet kerääjät kiertävät myös ovelta ovelle.
Nuoret toteuttavat maaliskuussa ison keräystempauksen. Liikkeellä ovat sekä nuorisokuoro Merituuli että isoiskoulutuksessa olevat nuoret.
Lisäksi Yhteisvastuun hyväksi saadaan tuloja muun muassa seurakunnan järjestämistä soppalounaista ja kirpputoreista. Myös Yhteisvastuun keräystileille voi lahjoittaa suoraan.
Kaarina Tynkkynen toivottaa kaikki halukkaat lämpimästi tervetulleiksi keräystalkoisiin.
– Nykyisin on vaikea saada uusia kerääjiä, hän toteaa.
Keräysaihe vaikuttaa tulokseen
Kirkkonummella keräyksen tulos on vaihdellut vuosittain kymmenestä viiteentoista tuhanteen euroon.
– Keräyksen aihe vaikuttaa ihmisten anteliaisuuteen.
Viime vuonna, jolloin kotimaisena keräyskohteena oli maahanmuuttajien työllistäminen, tulos jäi viisi tuhatta euroa edellisvuodesta. Tämänvuotisen aiheen odotetaan olevan jälleen sekä kerääjille että antajille helppo.
– Rahamäärä ei tietenkään ole ainoa tavoite. Yhteisvastuukeräyksen tarkoituksena on myös nostaa oikeudenmukaisuus näkyvästi esille.
Yleisesti ottaen kirkkonummelaiset auttavat mielellään. Omalla keräysvuorollaan Kirkkonummen asemalla Kaarina Tynkkynen kiinnitti huomiota ihmisten avokätisyyteen.
Päätapahtuma toukokuussa
Keräyksen päätapahtuma Kirkkonummella on 8. toukokuuta, kun lauluyhtye VoxSecret ja tanssitaiteilija Helena Romppanen esiintyvät Pyhän Mikaelin kirkossa keskustassa. Taitelijat esiintyvät ilmaiseksi – kaikki tulot menevät Yhteisvastuukeräykselle.
Lue lisää:
Yhteisvastuu-tapahtumia
Yhteisvastuun
Yhteisvastuukeräyksen
Marttaliiton
Lauluyhtye VoxSecretin
Julkaistu 24.2.2010 20:14