Jeesus rukoili ja sanoi:
"Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä."
Joh. 17:22, 6. sunnuntai pääsiäisestä
Virossa toimiva oman seurakuntamme nimikkolähetti Titta Hämäläinen otti Verson lämpimästi vastaan. Ensimmäisenä iltana oli Verson konsertti Rootsi-Mihkli kirkossa.
Kuoronjohtaja Ilona Nyman oli valinnut lauluja eripuolilta maailmaa; Suomesta Afrikkaan ja Amerikan kautta Kiinaan. Mukana oli myös pastorimme Panu Pihkalan äskettäin julkaistu sävellys "Kristus ylösnousi" vironkielelle käännettynä.
Verso osallistui suomalaiseen jumalanpalvelukseen ja esitti myös siellä lauluja.
Oli myös tilaisuus workshoppeihin paikallisten laulajien kanssa. Verso oppi virolaisia lauluja ja virolaiset kuorolaiset suomalaisia tai muita Verson ohjelmistoon kuuluvia biisejä.
Ennen kotiinpaluuta Verso ehti olla mukana Emmaus-messussa. Messu muistutti paljon Tuomas-messua. Se oli hyvin lämminhenkinen, nykyaikainen ja raikas. Nuoret vastasivat messun järjestelyistä ja ohjelmasta.
Virolaiset ystävät ovat lähellä. Matka lähensi kahta kansaa. Myös versolaiset kokivat laulun mahtia, yhdessäolon riemua ja yhteenhioitumista, tavalla, jota vain matkalla voi kokea.
Laila Liukka
versolainen