Jeesus rukoili ja sanoi:
"Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä."
Joh. 17:22, 6. sunnuntai pääsiäisestä
Päivähoidon kevätkirkkojen saarnana esitettiin tänä keväänä Varenka-nukkenäytelmä. Päivähoitomentorit Nina Haapa-aho, Anne Teukku ja Riittaleena Tuomi työstivät Varenkan. He myös toteuttivat lavastuksen ja itse esityksen.
Päivähoidon kevätkirkkoja pidettiin Kirkkonummella toukokuussa yhteensä 19. Niissä oli kävijöitä runsas 1500.
Varenka auttaa ja rukoilee
Näytelmä perustuu venäläiseen kansansatuun. Varenka on mökissään asuva ystävällinen ja auttavainen nainen, jonka kotiin olivat tervetulleita sodan vuoksi matkaan lähteneet kulkijat. Varenka antaa heille ruokaa ja yhdessä he rukoilevat Jumalalta suojaa sodan aikana.
Rukousvastauksena sataa lumi, joka peittää Varenkan mökin. Sotilaat kävelevät ohitse ja niin Varenka ja hänen ystävänsä ovat lumen suojaamassa mökissä turvassa.
Kirkkohetkiä yhteistyöllä
Päivähoidon kirkkohetkiä on monena vuonna toteutettu yhdessä päivähoidon lasten ja aikuisten kanssa. Usein lapset ovat valmistaneet jotakin kirkkoon tullessaan. Tänä keväänä päädyttiin siihen, että lapset ja aikuiset saavat tulla kirkkoon katsomaan ja kuulemaan.
Leena Salmensaari