Päivän Sana 23.04.2017
- Koittaa aika - sanoo Herra Jumala -
jolloin minä lähetän maahan nälän.
En leivän nälkää,
en veden janoa,
vaan Herran sanan kuulemisen nälän.

Aam. 8:11

Ubuntu – minä olen koska sinä olet!

Laulu- ja soitinyhtye Verson Ubuntu-konsertti Masalan kirkolla keskiviikkona 28.11. klo 19.Laulu- ja soitinyhtye Verso pitää keskiviikkona 28.11. klo 19 Ubuntu-konsertin Masalan kirkolla. Verso laulaa lauluja, jotka syntyivät rotusorron aikana eteläisessä Afrikassa.

 

Vain yhteisön ja yhteisen laulun voimalla jaksettiin toivoa ja kulkea huomiseen.

 

Ubuntu tarkoittaa:
minä olen koska sinä olet

 

Toinen ihminen on kuin peili, josta näkee itsensä. Jos toisella on nälkä, ei itsekään ole kylläinen. Jos toinen on kylmissään, itseäkin viluttaa. Jos toinen sairastaa, oma vointikin on huono.

 

Siksi omastaan jakaminen toisen olon kohentamiseksi on tärkeää. Oma olemassaolo hahmottuu muiden ihmisten läsnäolossa. Siksi yhteen kokoontuminen on tärkeää.

 

Kylki kylkeä vasten nuotiolla tai kirkonpenkissä istuessa sydän sykkii ja veri kiertää. Vain yhdessä olemme olemassa.

 

Ei esiintymistä vaan olemista

 

Tästä yhteisön kaipuusta ja arvostamisesta on syntynyt voimallinen kuorolauluperinne, joka on tyypillistä eteläisen Afrikan musiikkielämässä. Jokainen antaa oman äänensä yhteiseen sointiin.

 

Laulaminen ei ole esiintymistä vaan olemista. Matalalle ja korkealle äänelle on oma paikkansa. Syntyy neliääninen sointupunos ja väreily, joka kertoo: me olemme olemassa.

 

Laulu- ja soitinyhtye Verson Ubuntu-konsertti

Ke 28.11 klo 19

Ohjelmamaksu 10 €.

Tuotto Suomen Lähetysseuran tasauskeräykseen.





Julkaistu 21.11.2012 16:10 | sivu pävitetty 21.11.2012 klo 16:17:07
Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 80501
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00
Kesä-, heinä- ja elokuussa:
ma-to klo 9.00 - 11.30 ja 12.30 - 15.00
pe suljettu