Päivän Sana 30.04.2017
- Koittaa aika - sanoo Herra Jumala -
jolloin minä lähetän maahan nälän.
En leivän nälkää,
en veden janoa,
vaan Herran sanan kuulemisen nälän.

Aam. 8:11

The Vocal Motion Six Namibiasta

The Vocal Motion Six esiintyy Kirkkonummen kirkon messussa 27.7. klo 10.Namibialainen lauluyhtye The Vocal Motion Six on kiertueella Euroopassa. Tätä mainiota ryhmää on mahdollisuus kuulla Pyhän Mikaelin kirkon messussa sunnuntaina 27.7. klo 10.

 

The Vocal Motion Six on a cappella -yhtye, joka laulaa moniäänisiä ja rytmikkäitä kappaleita. Ohjelmistoon kuuluu sekä perinteistä gospelia että namibialaista hengellistä musiikkia.

 

– Namibialaisten laulujen juuret ovat eteläisen Afrikan chorus-perinteessä ja rotusorron vastaisessa taistelussa, kertoo kanttori Ilona Nyman.

 

– Yhtyeen lauluissa on mukana maa ja taivas. Musiikki on kokonaisvaltaista – siitä tulee hyvälle tuulelle, hymyilee Nyman.

 

VMSix laulaa messussa 6–7 laulua.

 

VMSix vieraili viimeksi Suomessa viimeksi vuonna 2013. Nyt he saapuvat tänne Itävallasta, kansainvälisestä lauluyhtyeiden jazz-kilpailusta.

 

Katso

YouTubeta

 

Messu. Mitä rakkaus vaatii?

Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko

Su 27.7.2014 klo 10





Julkaistu 22.7.2014 15:42 | sivu pävitetty 23.7.2014 klo 14:39:21
Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 80501
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00
Kesä-, heinä- ja elokuussa:
ma-to klo 9.00 - 11.30 ja 12.30 - 15.00
pe suljettu