Päivän Sana 24.04.2017
- Koittaa aika - sanoo Herra Jumala -
jolloin minä lähetän maahan nälän.
En leivän nälkää,
en veden janoa,
vaan Herran sanan kuulemisen nälän.

Aam. 8:11

St. Michael Brass juhlii isänpäivänä

Vaskiyhtye St. Michael Brass juhlistaa 25-vuotista taivaltaan konsertilla Kirkkonummen seurakuntatalolla 8.11. klo 18. Juhlavieraiksi kutsutaan entisiä soittajia vuosien varrelta sekä kaikkia vaskimusiikin ystäviä.

 

Keväällä vuonna 1990 Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan kanttori Tarja Viitasen ja Fuga Brass -yhtyeen tiet kohtasivat. Tarja oli perustamassa vaskiyhtyettä Kirkkonummelle ja Fuga Brass kaipasi vetäjää. Näin syntyi St. Michael Brass. Siitä lähtien vaskiyhtye on rikastuttanut Kirkkonummen kulttuurielämää ja seurakunnan tapahtumia.

 

– Tartuimme heti kunnianhimoisesti vanhaan renessanssin ja barokin ajan vaskimusiikkiin. Matkan varrella olemme soittaneet spirituaaleja, vanhaa jazzia, kansanlaulusovituksia, suomalaisia marsseja ja eri aikakausien klassista musiikkia, mutta myös suomalaista nykymusiikkia, Tarja muistelee.

 

– Soitettavan ohjelmiston vaikeusaste on noussut alkuajoista melkoisesti. Tuntuu, että nykyään on soittajillakin soittamiseen enemmän omaa kunnianhimoa, hän jatkaa.

 

Juhlakonsertin ohjelmisto kuvastaa vaskiyhtyeen monipuolisuutta; mukaan mahtuu muun muassa barokkiajan klassista musiikkia, kauniita elokuvasävelmiä ja swingiä.

 

– Ohjelmistossa on omia henkilökohtaisia suosikkejamme vuosien varrelta. Siksi olemme erityisen innostuneita tästä konsertista ja toivotamme kaikki tervetulleiksi.

 

St. Michael Brassin juhlakonsertti

Keskustan seurakuntatalo, Seurakunnantie 1
su 8.11. klo 18
Johtajana Tarja Viitanen.
Ohjelma 10 €.
Nuorisokuoro Merituulen järjestämä kahvibuffetti.





Julkaistu 4.11.2015 09:51 | sivu pävitetty 4.11.2015 klo 09:56:02
Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 80501
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00
Kesä-, heinä- ja elokuussa:
ma-to klo 9.00 - 11.30 ja 12.30 - 15.00
pe suljettu