Päivän Sana 26.04.2017
- Koittaa aika - sanoo Herra Jumala -
jolloin minä lähetän maahan nälän.
En leivän nälkää,
en veden janoa,
vaan Herran sanan kuulemisen nälän.

Aam. 8:11

Seurakuntavaalit pidetään marraskuussa

Tutustu:

Seurakuntavaalit järjestetään isänpäivänä ensi marraskuussa. Nyt ensimmäistä kertaa 16 vuotta täyttäneet seurakuntalaiset pääsevät äänestämään.

 

Nuorten äänioikeus on iso uudistus, joka on herättänyt paljon huomiota. Kirkko toimii edelläkävijänä. Koko maassa äänioikeutettuja alle 18-vuotiaita on yli 100 000.

 

Vaaleissa saavat äänestää kaikki 16 vuotta vaalipäivään mennessä täyttäneet kirkon jäsenet. Ehdokkaan tulee kuitenkin olla 18 vuotta täyttänyt.

 

Tutustu:

Jäsenet valtuustoon ja neuvostoon

 

Vaaleissa valitaan jäsenet seurakunnan omaan seurakuntaneuvostoon sekä seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon.

 

Seurakuntavaalit järjestetään neljän vuoden välein. Varsinainen vaalipäivä on 14.11. Ennakkoäänestys järjestetään 1.–5. marraskuuta.

 

Vaalikone auttaa valitsemaan

 

Kirkkonummen seurakunnan nettisivuille tulee kesäkuussa vaalisivusto. Käytössämme on myös vaalikone, joka auttaa testaamaan ehdokkaiden mielipiteitä. Vaalikoneella pyritään lisäämään vaalien kiinnostavuutta ja avoimuutta.

 

Ehdokasasettelu on käynnistynyt ja se jatkuu 15.9. asti. Näissä vaaleissa toivotaan asettuvan ehdolle runsaasti nuoria aikuisia. Asettumalla ehdokkaaksi on mahdollisuus käytännössä vaikuttaa kirkon asioihin ja asenteisiin.

 

Kirkkonummen seurakuntien vaalilautakunta on valittu ja se on aloittanut työskentelynsä. Vaalien järjestämisestä, äänestyspaikoista ja ehdokasasettelusta kerrotaan seurakunnan nettisivuilla ja Kirkkonummen sanomissa.

 

Lue lisää: Lisätietoja nuorten äänioikeudesta:





Julkaistu 11.5.2010 16:27 | sivu pävitetty 11.5.2010 klo 20:16:20
Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 80501
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00
Kesä-, heinä- ja elokuussa:
ma-to klo 9.00 - 11.30 ja 12.30 - 15.00
pe suljettu