Jeesus rukoili ja sanoi:
"Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä."
Joh. 17:22, 6. sunnuntai pääsiäisestä
Tunnuksen suunnittelu oli pitkä prosessi. Suunnittelukilpailun, työstämisen ja seurakuntaneuvoston käsittelyn jälkeen logoksi tuli helsinkiläisen Kiiskisen ehdotus.
Purje ja kirkko
Juha Kiiskinen kertoo, että logo sininen ja vihreä väri kuvaavat Kirkkonummen kaunista, vehreää luontoa ja merellisyyttä.
Halusin, että logo viestisi ilmeellään positiivisuutta ja kasvua, hän sanoo.
Ristin taustalla olevan sininen kolmio voi kuvastaa purjetta tai kirkon päätyä. Katsoja saa itse päättää.
Graafinen ilme
Tunnus on seurakunnalle tärkeä lähtökohta sen luodessa uskottavaa ja myönteistä ulkoista kuvaa. Ensi syksynä laaditaan graafiset ohjeet, jonka myötä saadaan yhtenäisen ulkoasun kaikkiin painettuihin ja sähköisiin dokumentteihin.