Jeesus rukoili ja sanoi:
"Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä."
Joh. 17:22, 6. sunnuntai pääsiäisestä
Tammikuussa alkavat nuorekkaat pop-jazz-henkiset Ratamessut. Messua vietetään kerran kuussa klo 17. Kokoonnumme kolme kertaa Kauniaisten ja kerran Masalan kirkossa, aina kätevästi junaradan varressa.
Musiikista vastaa Ratamessun oma Houseband.
Messuun ovat kaikki tervetulleita koko perheen voimin, sillä olemme järjestäneet lastenhoidon alle 3-vuotiaille sekä pyhäkoulun sitä vanhemmille.
Ennen messua klo 16 alkaen voi osallistua Etkoille, joissa on yhteistä puhetta päivän teemasta kahvikupposen äärellä. Mukana voi olla koko ajan klo 16–18 tai vain sen osion, mikä kulloinkin sopii.
Ratamessut ja Etkojen teemat
Ratamessun järjestäjinä ovat Leppävaaran, Kauniaisten ja Kirkkonummen seurakunnat sekä Espoon tuomiokirkkoseurakunta.
Lisätietoja: aikuistyön pastori Paula Närhi