Jeesus rukoili ja sanoi:
"Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä."
Joh. 17:22, 6. sunnuntai pääsiäisestä
Idea konsertista tuli kuorolaisilta itseltään, kertoo kanttori Tarja Viitanen.
Laulut kertovat rakkaudesta Jumalan lahjana, joka luo tulevaisuuden toivoa.
Mielettömän ihania kappaleita
Tuuli Iivonen ja Erika Tiainen ovat Merituulen laulajia. Molemmilta löytyy suosikkikappale nopeasti.
My Heart Will Go On on ehkä maailman kaunein laulu, sanoo Erika.
Annies Song. Siinä on kaunis, korkea melodia ja herkät sanat, kuvailee Tuuli.
Kuorot laulavat lisäksi muun muassa kappaleet You Raise Me Up ja The Greatest Love Of All sekä suomeksi Sun särkyä anna mä en ja Mansikkamäki.
On mielettömän ihanaa saada treenata tällaisia kappaleita, hehkuttaa Tuuli.
Konsertissa on tunnetta, esiinnymme täysillä, hän jatkaa.
Vahvempi kuolemaa
Merituulen ja Säteen konsertti päättyy Tommi Variksen ja Anna-Mari Kaskisen lauluun Parempaan huomiseen, joka on tehty Jokelan koulusurmien muistoksi.
Vahvempi kuolemaa on rakkauden maa, sen loiste yli itkun ja kaipuun kohoaa.
Vahvempi kuolemaa on kutsu rakastaa, yön jälkeen uusi aamu sarastaa.
45 upeaa ääntä
Molemmat kuorot ovat suomalaisen seurakunnan nuorisokuoroja. Merituuli harjoittelee keskustassa kanttori Tarja Viitasen johdolla. Säteen kotikenttä on Veikkolassa, kuoroa johtaa kanttori Mari Sirén.
Tyttöjen äänet ovat tällä hetkellä timmissä kunnossa, vakuuttaa Tarja Viitanen.
Kuoroja säestää ammattimuusikoista koottu bändi: Petri Nikkinen, piano; Teemu Keränen, basso; Tuomo Huhdanpää, lyömäsoittimet, sekä Heikki Pohto, puhaltimet.
Rakkaus on... -konsertti
Keskustan seurakuntatalo
Su 22.3. klo 18
Liput 10 / 5 . Alle kouluikäiset lapset ilmaiseksi.
Tulot menevät nuorisokuorotoiminnan tukemiseksi.
Konsertin väliajalla kahvipuhvetti.