Päivän Sana 21.05.2012

Jeesus rukoili ja sanoi:
"Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä."



Joh. 17:22, 6. sunnuntai pääsiäisestä

Räfsön leirisaaressa toimintaa koko kesän

Nuotiotuli ja makkaranpaisto kuuluvat leirielämään.

Kirkkonummen seurakuntien leirisaari Räfsö on vilkkaassa käytössä koko kesän ajan.

 

Porkkalan edustalla sijaitseva leirisaaressa toimii kaksi leiriä samanaikaisesti päätalon ja leirikylän puolella. Koska saari on iso, kumpikin leiri elää omaa elämäänsä. Molemmilla leireillä on käytössään omat ruokapalvelut.

 

Suomalaisen ja ruotsalaisen seurakunnan rippileirit pyörivät koko koulujen loma-ajan. Lisäksi saaressa on lasten ja perheiden sekä diakoniatyön leirejä. Elokuussa koulujen alettua toiminta jatkuu pitkälle lokakuulle asti – erityisesti viikonloput ovat täyteen varattuja.

 

Yhteislauluhetki rantakalliolla.

Kunkin leirin ohjelma on suunniteltu leiriläisten mukaan. Lasten leireillä ohjelmaa on joka hetkeä varten kun taas aikuisille suunnatuilla leireillä on omaa aikaa. Saari tarjoaa paljon kauniita rantoja ihasteltavaksi ja metsän antimia kerättäviksi.

 

Leirikylässä Tenavaleirillä pidettiin leiriolympialaiset. Tässä lajina keilaus.

Yhteistä kaikille leirielle on, että jokainen leiripäivä aloitetaan Suomen lipun nostolla.

 

Leena Salmensaari





Julkaistu 29.6.2009 08:35 | sivu pävitetty 29.6.2009 klo 08:32:33
Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 295 561
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00,
kesäisin ma-pe klo 9.00 - 11.30
ja 12.30 - 15.00