Jeesus rukoili ja sanoi:
"Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä."
Joh. 17:22, 6. sunnuntai pääsiäisestä
Eläytyvä raamattutyöskentely eli bibliodraama on eläytymistä Raamatun kertomuksen henkilöiden osaan. Kirkkonummen suomalainen seurakunta järjestää eläytyvän raamattutyöskentelyn leirin Räfsön saaressa 14.–16. lokakuuta.
Bibliodraamassa myös tekstin rivien välit heräävät eloon. Puhutaankin mustasta tulesta, joka on varsinaista tekstiä ja valkoisesta tulesta, joka viittaa rivien väleihin.
Toimintaa ja luovuutta
Bibliodraama ei ole näyttelemistä, vaan tekstiin eläytymistä. Raamatun kertomukseen paneudutaan erilaisten toiminnallisten ja luovien menetelmien avulla ryhmässä. Osallistuja on vuorovaikutuksessa tekstin, itsensä ja muiden ryhmäläisten kanssa.
Bibliodraamatyöskentelyyn osallistuminen ei edellytä mitään erityisiä taitoja – ainoastaan avointa mieltä ja halun toimia ryhmässä.
Räfsön viikonlopun ohjaajina ovat bibliodraamaohjaaja Raija Lemberg ja pastori Tuula Peura. Räfsön saari tarjoaa tilaa myös hiljentymiselle syksyisessä luonnossa. Majoitus on yhden hengen huoneissa.
Osallistumismaksu 100 €.
Ilmoittautumiset sähköpostilla:
Lisätietoja: Tuula Peura