Jeesus rukoili ja sanoi:
"Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä."
Joh. 17:22, 6. sunnuntai pääsiäisestä
Suositulla pyhiinvaellusreitillä eli caminolla kulkee tänä vuonna ennätysmäärä pyhiinvaeltajia, arviolta jopa yli 200 000. Panda Pietilä kirjoittaa vaelluksesta Pohjois-Espanjassa.
Kuluva vuosi on pyhä Santiago de Compostelassa sijaitsevalle apostoli Jaakobin haudalle matkaaville pyhiinvaeltajille. Pyhää vuotta vietetään aina silloin kun Jaakon päivä sattuu sunnuntaille.
Kirkkonummelaiset tien kulkijat
Meidän matkamme alkoi hutikuun puolen välin paikkeilla Astorgan kaupungista, josta vaelsimme kymmenen päivän ajan Santiago de Compostelaan. Matkaa kertyi runsaat 250 kilometriä.
Yöpymiset tapahtuivat pyhiinvaeltajille rakennetuissa retkeilymajoissa, joihin pääsi esittämällä pyhiinvaelluspassin ja maksamalla enimmillään yhdeksän euroa.
Ilmoittautumisen yhteydessä pyhiinvaelluspassi leimattiin ja yöpyjä sai kertakäyttölakanan ja tyynyliinan sekä käsihuuhteen tartuntatauteja vastaan. Majapaikat olivat siistejä ja ruuhkaa ei keväällä ollut.
Pyhiinvaellus alkaa kotiovelta
Kahdeksansataa kilometriä pitkästä Ranskan tiestä on tullut ylivoimaisesti suosituin eurooppalainen reitti. Tämä reitti alkaa Espanjan ja Ranskan rajalta.
Muitakin vaihtoehtoja on olemassa. Jokaisen oma pyhiinvaellus voi alkaa omalta kotiovelta. Yksi mahdollisuus avautuu Kirkkonummella tammikuun 22. päivä 2011, jolloin toteutetaan vuotuinen ekumeeninen vaellus kunnan keskustasta Masalaan.
Pyhiinvaellusilta seurakuntatalolla
Ranskan tiestä ja muista vaihtoehdoista, caminon luonnosta sekä matkalle valmistautumisesta saa lisätietoja 9.12. klo 18 Kirkkonummen järjestettävässä tilaisuudessa Camino ja sen tien kulkijat.
Keskustelua alustavat lyhyesti Pekka Borg, Jopi Aarnio ja Panu Pihkala. Mukana myös kirkkonummelaisvaeltajat Pentti Mentu sekä Soili ja Panda Pietilä.
Heikki Panda Pietilä