Päivän Sana 21.05.2012

Jeesus rukoili ja sanoi:
"Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä."



Joh. 17:22, 6. sunnuntai pääsiäisestä

Pyhäkoulussa lapsi saa ihmetellä

Kuvassa Taneli ja Elli-Lilli -nuket ihmettelevät Hyvän paimenen kertomusta. Kuva: Anne-Mari Teukku.
Mitä kivaa voi tehdä sunnuntaisin? Nukkua myöhään, leikkiä, lukea, olla vaan tai vaikkapa mennä pyhäkouluun!

 

– Pyhäkoulu on 4–12-vuotiaiden lasten ja varhaisnuorten oma kirkkohetki, joka kestää noin tunnin, kertoo pyhäkoulutyöstä vastaava lapsityönohjaaja Nina Hotma.

 

Pyhäkouluun voi tulla myös koko perheen voimin tai vaikkapa kummin kanssa.

 

– Pyhäkoulussa tutustutaan Raamatun kertomuksiin, opetellaan laulamaan lasten virsiä, rukoillaan, leikitään, näytellään ja askarrellaan, kuvailee Hotma.

 

– Pyhäkoulussa saa ihmetellä yhdessä seurakunnan pyhäkouluopettajien kanssa kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa.

 

Pyhäkoulujen syyskausi alkaa

 

Ensi sunnuntaina käynnistyvät pyhäkoulut eri puolilla Kirkkonummea. Pyhäkoulussa voi käydä joka sunnuntai tai aina silloin, kun se on mahdollista. Pyhäkoulut ovat maksuttomia eikä niihin tarvitse ilmoittautua.

 

– Mukaan vaan, innostaa Nina Hotma.

 

Katso


Lisätietoja:
Nina Hotma

puh. 050 3761508 





Julkaistu 3.9.2009 08:40 | sivu pävitetty 3.9.2009 klo 08:52:54
Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 295 561
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00,
kesäisin ma-pe klo 9.00 - 11.30
ja 12.30 - 15.00