Jeesus rukoili ja sanoi:
"Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä."
Joh. 17:22, 6. sunnuntai pääsiäisestä
Pyhäinpäivä on yhteinen muistamisen päivä. Kirkoissa on hartaushetkiä, läheisten haudalla käydään ja kotona sytytetään kynttilä.
Näin ihmiset kantavat edesmenneitä rakkaitaan edelleen sydämissään. Heidän ei anneta lipua pois, heistä pidetään kiinni muistamalla.
Myös edesmenneet muistavat ja kantavat meitä rukouksissaan. He ovat saaneet vastauksen ihmiskunnan ikikysymykseen: Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Silloin nähdään omin silmin se, mistä kristinusko voi puhua vain uskon ja lupausten kielellä.
Rajan takana Jumalan läheisyys eheyttää ihmisen uudella tavalla. Ajan haavat paranevat ja ymmärrys kirkastuu. Edesmenneissä syttyy uusi rakkaus vielä eläviin. Siksi he haluavat rukoilla puolestamme, hekin, joiden kanssa emme ehkä tulleet toimeen kovin hyvin.
Edesmenneet ovat siis pyhiä toisella tavalla kuin me elävät. He ovat lähempänä Jumalaa. Ehkä aavistus tästä saa meidät puhumaan vainajista hyvää.
Onko kuolemanjälkeinen elämä mahdollista?
Pyhäinpäivän sanoma nostaa esiin suuria kysymyksiä. Onko puhe kuolemanjälkeisestä elämästä realistista? Häviääkö ihminen olemattomiin kuollessaan?
Kristinuskon mukaan ihmisellä ei ole luonnostaan kykyä säilyä olemassa kuoleman jälkeen. Se on mahdollista vain siksi, että on ihmistä suurempi tahto, joka ottaa hänet vastaan ja pitää hänet elossa ruumiin tuhoutumisen jälkeenkin. Näin ajatus kuolemanjälkeisyydestä pitää sisällään uskon Jumalaan.
Jos siis maailmankatsomukseen kuuluu usko kaikkeutta kannattelevaan Kaikkivaltiaaseen, ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä ei ole mahdottomuus.
Vastaansanomatonta todistetta kuolemanjälkeisyydestä kristikunta ei voi antaa. Silti sen koko olemassaolo perustuu tapahtumaan, jossa kuoleman valta voitettiin: Jumalan Pojan ihmiseksitulemiseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen.
/ Kari Kuula
Pyhäinpäivän kirkkotilaisuudet Kirkkonummella
Lue lisää