Päivän Sana 30.04.2017
- Koittaa aika - sanoo Herra Jumala -
jolloin minä lähetän maahan nälän.
En leivän nälkää,
en veden janoa,
vaan Herran sanan kuulemisen nälän.

Aam. 8:11

Puoliso on elämäsi tärkein ihminen

Ilta meille kahdelle -illallistapahtuma keskustan seurakuntatalolla perjantaina 29.4. klo 17.30.

Parisuhde kaipaa säännöllistä huoltoa. Suhteen eteen voidaan aina tehdä paljon, väljähtynytkin suhde voi saada uuden kipinän.

 

Hanna Ranssi-Matikainen ja Pekka Matikainen ovat Ilta meille kahdelle -illallistapahtuman asiantuntijavieraina Kirkkonummella perjantaina 29.4.

 

Parempi avioliitto ry:n toiminnanjohtaja Hanna Ranssi-Matikainen tiivistää hyvän parisuhteen rakennusainekset kolmen kohdan listaksi:

  • ensimmäiseksi pidä puolisoa elämäsi tärkeimpänä ihmisenä,
  • toiseksi parisuhde tarvitsee riittävästi aikaa ja
  • kolmanneksi vähän on enemmän.

 

Miten käytännössä osoittaa pitävänsä puolisoaan elämänsä tärkeimpänä ihmisenä?

 

– Esimerkiksi rajaamalla muuta elämää niin, että toiselle annetut lupaukset vaikkapa kotiintulosta on mahdollista pitää, sanoo Ranssi-Matikainen.

 

– Ihminen ei kaipaa suhteeltaan mahdottomia: seuraa, sanoja ja silloin tällöin seksiä.

 

Yhteinen ajankäyttö antaa toiminnalle tukevat raamit. Seksi kertoo suhteen ainutlaatuisuudesta muihin suhteisiin verrattuna. Kaikki muu on puitteita ja kuorrutusta.

 

Perhe ja parisuhde tarvitsevat riittävästi aikaa voidakseen hyvin. Lapset tarvitsevat perusturvansa ja kasvunsa tueksi vanhempia, jotka kuuntelevat heitä ilojen ja surujen yllättäessä.

 

– Me aikuiset kaipaamme puolisolta samaa, toteaa Ranssi-Matikainen.

 

Ranssi-Matikaisen mukaan parisuhteessa vähän on enemmän. Kannustavat sanat, keskittynyt kuunteleminen ja sipaisut ohimennen ovat tärkeitä.  Kahvin keittäminen aamuisin on viesti arkirakkaudesta.

 

Illallistapahtumasta rakennusaineita suhteeseen


Suhde kaipaa auton ja puutarhan tavoin säännöllistä huoltoa. Ilman sitä aika saattaa tehdä huomaamatta tuhojaan. Puolisoiden väliseen luottamukseen kannattaa säännöllisesti kiinnittää huomiota.

 

Ilta meille kahdelle -tapahtumassa on tarjolla rakennusaineita suhteeseen, mutta myös mahdollisuus yhteiseen rauhalliseen juhlahetkeen maukkaan illallisen ja hyvän musiikin merkeissä.

 

Ilta meille kahdelle -illallistapahtuma

Keskustan seurakuntatalo, Seurakunnantie 1
Pe 29.4. klo 17.30


Illallinen tarjolla klo 17.30 alkaen, ohjelma alkaa klo 18.30.

Italialainen menu.

Illalliskortin hinta on 20 € / pariskunta.

Ilmoittautuminen:

 

Katso myös:





Julkaistu 12.4.2016 19:40 | sivu pävitetty 12.4.2016 klo 19:48:56
Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 80501
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00
Kesä-, heinä- ja elokuussa:
ma-to klo 9.00 - 11.30 ja 12.30 - 15.00
pe suljettu