Jeesus rukoili ja sanoi:
"Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä."
Joh. 17:22, 6. sunnuntai pääsiäisestä
Seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan 4.5. Veikkolan seurakuntakodin ja Haapajärven kyläkirkon messun eli ehtoollisjumalanpalveluksen alkamisajaksi kello 12.
Viime syyskuussa alkoi Pohjois-Kirkkonummella kokeilu, jonka aikana messuun on kokoonnuttu klo 16. Kokemukset olivat kuitenkin ristiriitaiset. Kävijämäärät eivät lisääntyneet.
Seurakuntaneuvoston yksimielinen päätös päättää vuoden kestäneen kokeilun. Pohjois-Kirkkonummen messu alkaa edelleen toukokuun loppuun asti klo 16. Kesäkuun alusta alkaen alkusoitto kajahtaa keskipäivällä.
Mielipidekysely kiinnosti
Ennen päätöksentekoa järjestettiin asiasta mielipidekysely, johon saatiin 80 vastausta. Kantansa saattoi ilmaista sekä netissä että paikanpäällä kirjallisesti.
Kello kaksitoista sai 33 ääntä ja kello kuusitoista 12 ääntä. Toiseksi eniten kannatusta sai kello kymmenen, joka keräsi 31 ääntä. Kymmenen ei työnvoimatilanteen takia ole mahdollinen vaihtoehto.
Messu joka pyhä
Pohjois-Kirkkonummella järjestetään messu normaalisti sunnuntaisin ja pyhäpäivisin. Messuja vietetään vuorollaan sekä Veikkolan seurakuntakodilla että Haapajärven kirkossa.
Kesällä kesäkuusta elokuuhun messu järjestetään Haapajärven kirkossa joka sunnuntai klo 12. Syyskuussa palataan taas normaaliin järjestelyyn.
Timo Merensilta