Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.
Ef. 4:10, Helatorstai
Perheleiriläisille oli järjestetty monenlaista ohjelmaa yhdessä, sekä aikuisille ja lapsille erikseen. Aikuiset saivat keskustella keskenään elämän tärkeistä asioista sillä aikaa kun lapset leikkivät ohjaajien kanssa.
Lipunnosto, saunominen ja iltanuotio letunpaistoineen kuuluivat myös leiriohjelmaan.
Vanhan testamentin kertomus Joonan kirjasta kertoi myös ihmeellisestä merimatkasta. Suuri valas innoitti pienet leiriläiset maalaamaan valaita leirimuistona valmistettuun kassiin kangaspainantana. Joonan kertomuksesta tehtiin yhdessä sunnuntain leirikirkkoon saarnanäytelmä.
Perheen kanssa yhdessä vietetty aika kiireettömästi luonnonkauniissa leirisaaressa oli hyvä alku kesälomalle.
Leena Salmensaari
lapsityön pastori