Minä tuomitsen teistä itse kunkin sen mukaan, mitä hän on tehnyt. Näin sanoo Herra Jumala. Kääntykää, luopukaa synneistänne, ettei syyllisyys olisi uhkana yllänne!
Hes. 18:30

”Minä olen ilo, minä olen Pyhä, minä olen Jumalan salaisuus...” Näin laulavat lapset ja vanhemmat yhdessä maanantaiaamun perhekerhon hartaushetkessä.
Pienin istuu äidin sylissä, taapero jakaa lastenvirsiä ja vähän isommat laulavat ja leikkivät mukana.
Yhteisen hetken jälkeen lapset lähtevät omalle välipalalle ja vanhemmat omalle puolelleen keskustelemaan tee- tai kahvikupin ääreen.
– On ihanaa aloittaa uusi viikko yhdessä, kertovat vanhemmat.
– Tänne saa tulla sellaisena kuin on. On hyvä levähtää ja jutella yhdessä.
Arkisia aiheita perhekerhon raamattupiirissä
Raamisperhekerhossa on esillä elämään ja Raamattuun liittyviä teemoja, joihin ohjaaja Anna Aalto johdattelee.
Kuluneena syksynä on mietitty mm. pelkoja ja niistä vapautumista. Aiheet ovat syviä, mutta myös samalla arkipäiväisiä, samoin rukoukset. Yhdessä jaetaan uniongelmat, auton huollot, mutta myös koko elämään liittyvät suuremmat asiat.
Kirkkonummen keskustassa toimiva raamisperhekerho on kokoontunut pitkään. Viime keväänä suuri määrä aktiivikävijöitä siirtyi työelämään, jolloin kerhoporukka pieneni. Nyt kerhoon kutsutaan uusia vanhempia ja lapsia.
– Tässä kerhossa on erityinen mahdollisuus todelliseen jakamiseen ja kohtaamiseen, sanoo Sofie, joka aloitti kerhon tänä syksynä.
– Kerhoon voi tulla kyselemään ja etsimään tai vain olemaan, vakuuttavat ohjaajat ja kerholaiset.
Kevätkausi alkoi
Seurakunnan perhekerhot aloittivat toimintansa 9. tammikuuta alkaen. Vielä ehtii mukaan.
Raamisperhekerhot kokoontuvat:
Lisätietoja
Johanna SIltala
Kuvat: Leena Salmensaari