Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.
Ef. 4:10, Helatorstai
Päiväkerhoja on 35 -vuotiaille lapsille. Kolmevuotiaat kerran viikossa kaksi tuntia,
45 -vuotiaat kaksi kertaa viikossa kaksi tai kaksi ja puoli tuntia.
Minä en halua koskaan kasvaa aikuiseksi, kun kerhossa on niin kivaa, sanoo päiväkerhoa käyvä nelivuotias Jonna.
Päiväkerho toteutuu kasvatuskumppanuudessa vanhempien kanssa. Lämpimät ja turvalliset ihmissuhteet ovat merkityksellisiä lapsen kasvussa. Seurakunnan päiväkerho on turvallinen, pieni ja kiireetön ryhmä.
Ammattitaitoisilla lastenohjaajilla on aikaa pysähtyä kuuntelemaan lasta. Lastenohjaajat ovat koulutuksessaan syventyneet varhaiskasvatuksen kysymyksiin. Heidän kanssaan voi keskustella kaikista lapseen liittyvistä asioista.
Perheelle seurakunnan päiväkerho on maksuton varhaiskasvatuspalvelu.
Kasvuympäristönä päiväkerho antaa lapselle turvaa ja hiljaisuutta. Se avaa erilaisia toiminnan, taiteen ja leikin mahdollisuuksia. Toimintaa järjestettäessä otetaan huomioon lapsen eri kehitysalueet ja yksilölliset tarpeet.
Päiväkerho on kasteopetusta. Se tukee 35 -vuotiaiden lasten persoonallisuuden tasapainoista kehitystä.
Päiväkerhoihin ilmoittaudutaan