Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.
Ef. 4:10, Helatorstai
Nettipyhäkoulu koostuu periaatteessa samoista asioista kuin pyhäkoulukokoontuminen: kynttilän sytyttämisestä, raamatunkertomuksesta, rukouksesta ja laulusta sekä askartelusta. Lisäksi nettipyhikseen kuuluu sarjakuva. Kaikki tapahtuu internetin välityksellä kuvaa ja ääntä hyödyntämällä.
Nettipyhäkoulun aihe vaihtuu joka kuukausi. Ensimmäisellä kerralla kokonaisuus käsitteli kertomusta Jeesus siunaa lapsia. Maaliskuun nettipyhiksen aiheena on Pienen pojan eväät.
Nettipyhis on sijoitettu näillä sivuilla kohtaan > Toiminta > Lapsiperheille > Pyhäkoulu.
Etusivun vasemmassa laidassa on suora linkki.
Nettipyhiksen työryhmä
Nettipyhäkoulua valmistaa työryhmä, jossa mukana ovat lastenohjaaja Katri Hiirsalakka-Stam, lapsityönohjaaja Nina Hotma, pyhäkoulunopettaja Juho Loukasmäki sekä apuopettajat Samuli ja Sami Stam.
– Nettipyhiksen tekeminen on ollut haasteellista ja mielenkiintoista, sanoo Katri Hiirsalakka-Stam.
– On ollut ilo tehdä uudenlaista kokonaisuutta, jossa oma osaaminen, harrastukset ja haaveet ovat yhdistyneet. Tekeminen on ollut myös opettavaista monella tavalla. Samulin ja Samin tietokoneosaaminen on ollut tarpeen!
Nettipyhis on tarkoitettu kaikille lukutaitoisille lapsille ja nuorille.
Tutustu
Leena Salmensaari