Päivän Sana 26.07.2017
Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton.

Jaak. 2:13

Lauantaipesä tarjoaa vanhemmille hetken omaa aikaa

Lauantaipesässä lapsi saa sekä keskittyä omaan tekemiseen että leikkeihin toisten kanssa. Kuva Joel SalminenKiireinen arki on haaste lapsiperheissä. Vanhempien jaksaminen heijastuu lapsiin. Seurakunnan pyhäkoulutyö tarjoaa vanhemmille hetken omaa aikaa, kun lapset kokoontuvat  lauantaipesään. Toimintaan voivat osallistua 3–10
-vuotiaat lapset.

 

Lauantaipesässä  leikitään ja pelataan. Yhdessä  lauletaan ja pysähdytään Lapsen raamatun äärelle. Kertomusten kautta pohditaan elämän peruskysymyksiä.

 

Syksyn aikana tutustutaan muun muassa Joosefin elämään. Kertomus on ajankohtainen myös tämän päivän lasten elämässä. Kateus ja kilpailu sekä hyväksyminen ja rakastetuksi tuleminen ovat kaikille tärkeitä kysymyksiä.

 

Lapset saavat yhdessä ohjaajien kanssa työstää kuulemaansa piirtämisen ja leikin kautta.

 

Masalassa, keskustassa ja Veikkolassa

 

Lauantaipesät kokoontuvat Masalan kirkolla, keskustassa Papinniityn kerhotilassa ja Veikkolan seurakuntakodilla kerran kuukaudessa. Toiminta on maksutonta.

 

Lauantaipesä alkaa klo 9.30 ja päättyy klo 12. Tarjolla on pieni välipala. Ohjaajina toimivat pyhäkouluopettajat. He ottavat ohjelmassa lasten iän huomioon. 

 

Lauantaipesään ilmoittaudutaan .

 

Anna Aalto




Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 80501
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00
Kesä-, heinä- ja elokuussa:
ma-to klo 9.00 - 11.30 ja 12.30 - 15.00
pe suljettu