Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.
Ef. 4:10, Helatorstai
Viime vuosina kiintymyssuhteen merkitystä lapsen ja vanhemman välisessä vuorovaikutuksessa on tutkittu lisääntyvässä määrin. Tutkimusalue tutkii, miten voisimme kasvaa tasapainoiseksi, muihin luottavaisesti suhtautuvaksi ihmiseksi.
– Tutkimus antaa kasvattamisessa välttämätöntä tietoa vanhemmille, sanoo Kirkkonummen seurakuntien perheneuvoja Raimo Virtanen.
Perheneuvojat ovat jo vuosikymmeniä voineet työssään havaita, että lapsuuden ihmissuhteet jättävät jälkiä, jotka näkyvät parisuhteissa aikuisena.
– Lapsuuden ihmissuhteiden turvallisuus tai turvattomuus kasvattaa meidät näkemään läheisetkin ihmissuhteet turvallisina ja luotettavina. Tai olemaan kaiken aikaa peloissamme ja varuillaan sen suhteen, ollaanko meitä kohtaan epärehellisiä, kuvailee Virtanen.
Lapsuuden kiintymyssuhteet vaikuttavat siihen, millaisia ihmissuhteita kykenee aikuisena luomaan. Turvallinen kiintyminen lapsuuden ihmissuhteissa ennustaa turvallisesti kiintyneitä aikuisia, joiden on helpompi muodostaa läheisiä ihmissuhteita.
Kyky luottaa syntyy lapsena
Luottamus ja hyvän uskominen toisesta on rakentunut jo lapsuuden ihmissuhteissa. Tällöin ihmisen ei tarvitse aina pelätä tulevansa hylätyksi. Itseriittoisesti kiintynyt aikuinen taas pelkää läheisiä ihmissuhteita, vaikkakin voi elää muuten hyvää elämää.
Parisuhde on aina ihmiselle mahdollisuus työstää lapsuudessa keskenjääneitä tai puutteellisia kokemuksiaan. Näin voi kasvaa ehjemmäksi ihmiseksi. Tämä koskee kaikkia, koska kukaan ei ole lapsena kasvanut valmiiksi.
– Meillä on mahdollisuus aikuisena jatkaa kasvua kohti omaa itseyttämme ja kypsyyttä, korostaa Raimo Virtanen.
Perheneuvojien tämän vuoden neuvottelupäivillä perehdytään tähän haastavaan teemaan, jotta ammattiauttajat voisivat auttaa ihmisiä heidän parisuhteissaan.
Kirkon perheneuvonnan neuvottelupäivät
21.–23.1.
Hotelli Majvik, Kirkkonummi
Lisätietoja:
perheneuvoja Raimo Virtanen
puhelin 050 500 4784
sähköposti
Lue lisää:
Lue lisää: