Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.
Ef. 4:10, Helatorstai
Erityiset vaellukset muistuttavat siitä, kuinka koko elämä on vaellusta. Vaikka emme ole samanlaisia voimme kulkea yhdessä, jos haluamme.
Kirkkonummella on omat ekumeeninen, kirkkojenvälinen luonteensa. Vanhin kirkkomme on roomalaiskatoliselta ajalta. Ortodoksisen kirkon jäseniä elää ja toimii kunnan alueella, näkyvimmin Pokrovassa. Suurin osa väestöstä kuuluu luterilaiseen kirkkoon, mutta myös vapaiden suuntien seurakuntia toimii kunnan alueella.
Kirkkonummen Kuninkaan tien vaellus kokoaa yhteen ainakin luterilaisia, ortodokseja ja vapaiden suuntien edustajia. Kirkkojen kansainvälinen rukousviikko alkaa 18.1. ja jatkuu 25.1. saakka. Teemana on tänä vuonna Johdata meidät yhteen.
Rukousviikkoon liittyvä aineista löytyy sivustolta . Se on koottu Korean kristittyjen johdolla. Heidän maassaan on aivan erityinen poliittinen että uskonnollinen hajaannus. He hakevat toivoa profeetta Hesekielin rukouksesta jossa pyydetään, että eri kansanjoukot voisivat olla yhtä Jumalan kädessä.
Suomessa tilanne on moniin muihin maihin verrattuna onnellinen. Silti täälläkin tarvitaan erilaisuuden kohtaamista, yhteistä toimintaa ja rukousta.
Kirkkonummen kirkossa klo 12 pidettävässä ruotsinkielisessä ehtoollismessussa käsitellään rukousviikon teemoja. Varsinainen vaellus alkaa klo 13.30 alkuhetkellä kirkossa. Matka vie Karmel-rukoushuoneen kautta Pokrovan yhteisöön ja päättyy Masalan kirkolle illalliselle ja jumalanpalvelukseen.
Panu Pihkala
Lue lisää: