Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.
Ef. 4:10, Helatorstai
Monet morsiusparit valmistelevat jo kesähäitään ja miettivät myös musiikki- valintoja. Valmistelun avuksi seurakunnan kanttorit järjestävät häämusiikki-illan. Illassa esitellään sekä eniten toivottuja että vähemmän tunnettuja häämarsseja. Lisäksi tutustutaan kirkkovihkimiseen sopiviin lauluihin ja vihkivirsiin.
Konsertissa pastori Tuula Peura kertoo vihkitilaisuuden suunnitteluun liittyvistä asioista. Illan päätteeksi on mahdollista vielä keskustella kanttoreiden kanssa vihkimisen musiikista.
Konsertti sopii niin morsiuspareille kuin kaikille häämusiikista innostuneille.
Konsertissa esiintyvät kanttorit Tarja Viitanen, Johanna Salmela ja Ilona Nyman sekä laulaja Mirja Poikkeus.
Häämusiikkikonsertti
Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko
Ke 4.5. klo 20
Vapaa pääsy