Päivän Sana 27.07.2017
Anna Jumalalle uhriksi kiitos,
täytä lupauksesi Korkeimmalle.

Ps. 50:14

Kirkot täyttyivät lasten ja perheiden joulutilaisuuksissa

Lapsikuoro Pääskyset, joita säestää kuoron johtaja kanttori Mari Sirén.

Kauneimpia joululauluja laulettiin adventinaikana kaikissa Kirkkonummen kirkoissa. Yhdessä laulamisen perinne on vahva ja monelle joulunvietto alkaa näistä joululaulutilaisuuksista.

 

Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkon Lasten kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa oli kirkko täynnä. Lapsikuoro Pääskyset ja syksyllä aloittanut Muksu-kuoro olivat harjoitelleet laulut, jotka esittivät yhteislaulujen lomassa.

 

Pienet lapset saivat tulla pehmohevosen vetämään rekeen matkaamaan joulukirkkoon kulkusten helistessä. Kaikki lauloivat Kello löi jo viisi.

 

Tilaisuuteen oli saapunut myös kaukaisia vieraita, aina Israelista asti, Ruben ja Rebekka. He kertoivat ensimmäisen joulun tapahtumista. Joululaulutilaisuuksissa kolehti kannettiin seurakunnan nimikkolähetti Titta Hämäläisen työn tukemiseen Viron evankelis-luterilaisen kirkon lapsi- ja nuorisotyössä.

 

Joulun sanoma ymmärrettäväksi lapsille  

 

Paimenet olivat kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Veikkolan päiväkodin Sateenkaari-ryhmän lapsia ja seurakunnan lastenohjaaja Hanna-Marja Salonoja.Päivähoidon lapset matkasivat joulukirkkoon viime viikolla. Joulukirkkoja pidettiin keskustan alueella, Masalassa ja Veikkolassa.

 

Joulukuvaelman henkilöinä olivat päivähoidon lapset pukeutuneina enkeleiksi ja paimeniksi sekä Mariaksi ja Joosefiksi. Kaikki saivat osallistua joulukertomukseen laulamalla kanttori Ilona Nymanin säveltämää ja sanoittamaa Joulukuva-laulua.

 

Joulun sanoma tulee eläväksi ja ymmärrettäväksi lapsille, kun he saavat olla kertomuksessa mukana ja kirkkohetken jälkeen käydä katsomassa läheltä tallia, jossa Maria ja Joosef olivat sekä paimenten ketoa. Kirkkohetken loppulaulu päättyi laululeikin myötä tähtien tuikkeeseen ja niin tuikkivat myös lasten silmät.

 

Leena Salmensaari





Julkaistu 19.12.2014 14:22 | sivu pävitetty 19.12.2014 klo 16:02:36
Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 80501
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00
Kesä-, heinä- ja elokuussa:
ma-to klo 9.00 - 11.30 ja 12.30 - 15.00
pe suljettu