Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.
Ef. 4:10, Helatorstai
Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko otettiin neuvostomiehityksen ja pitkällisen korjaustyön jälkeen uudelleen käyttöön 50 vuotta sitten.
Kirkkonummen kirkon uudelleenvihkimisestä 50 vuotta
Elokuun 9. päivä 1959 kirkossa järjestettiin uudelleenvihkiminen, jonka toimitti arkkipiispa Ilmari Salomies yhdessä kolmen muun piispan kanssa. Uudelleenvihkiminen oli aikansa kansanjuhla.
Ensi elokuussa kansa juhlii jälleen keskiaikaista kivikirkkoa ja sen selviytymistarinaa. Kirkossa ja Kirkkotorilla järjestetään 28.30.8. muun muassa konsertteja, opastuksia ja juhlajumalanpalvelus. Juhlat ovat osa Kirkkonummipäivien ohjelmaa.
Kirkko sotilaiden kulttuurikeskuksena 194456
Kirkkonummen kirkko toimi Porkkalan parenteesin aikana 194456 venäläisjoukkojen kulttuurikeskuksena. Suomalaisten palatessa rakennus oli pahasti rapistunut. Erityisen masentavaksi kirkkonummelaiset kokivat kirkon ympärillä olevan hautausmaan häpäisyn.
Ennen uudelleenvihkimistä Pyhän Mikaelin kirkossa suoritettiin arkeologisia kaivauksia sekä tehtiin mittava korjaus- ja uudistustyö. Suuri osa kustannuksista katettiin pohjoismaisten kirkkojen antamilla avustuksilla.
Kirkkoa juhlitaan Kirkkonummipäivillä
Kirkkonummen suomalainen ja ruotsalainen seurakunta järjestävät yhteistyössä Kirkkonummipäivien kanssa 28.30.8. tapahtuman, jossa juhlitaan viisikymmentä vuotta sitten uudelleen vihittyä Pyhän Mikaelin kirkkoa.
Monipuolinen tapahtuma sisältää konsertteja, opastettuja kierroksia, esitelmiä, valokuvanäyttelyn ja juhlamessun.
Lataa juhlien koko ohjelma PDF-muodossa:
Lisätietoja
Katso myös:
Timo Merensilta