Päivän Sana 22.07.2017
Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.

Ef. 2:19

Kirkkonummelaiset muusikot tukevat veteraaneja

Sotaveteraanien yhdistystoiminta on uhattuna Kirkkonummella. Siksi kirkkonummelaiset muusikot päättivät järjestää ensi sunnuntaina 28.9. Kirkkonummen kirkossa tukikonsertin veteraanien hyväksi.

 

Konsertin tuotto menee lyhentämättömänä Espoon sotaveteraanit ry:n toiminnan tukemiseksi.

 

– Toiminta ollut nyt vaakalaudalla, mutta haluja olisi jatkaa, Espoon sotaveteraanit ry:n Kirkkonummen jaoksessa aktiivisesti toimiva Raimo Elonsalo sanoo.

 

Julkisesta keskustelusta on saattanut jäädä käsitys, että veteraanijärjestöillä on runsaasti varoja. Totuus on toisenlainen. Valtio ja kunta kyllä tukevat kuntoutusta, mutta veteraanijärjestöjen toiminta on loppumassa, koska rahaa ei ole.

 

– Toiminnalle on tarvetta vielä 4–5 vuotta, Elonsalo arvioi.

 

Kirkkonummen jaostoon kuuluu 36 jäsentä. Heille järjestetään viikoittaisia tapaamisia sekä retkiä, risteilyjä ja pieniä juhlia. Lisäksi veteraaneille on tarjolla kuntosalitoimintaa ja vesijumppaa. Kirkkonummella elää yhteensä 46 sotaveteraania, joille on myönnetty tammenlehvätunnus.

 

Kovatasoinen esiintyjäkaarti

 

– Konsertti on koottu kirkkonummelaisen musiikkiväen voimin. Mukana on laulajia, pianisteja, kuoroja sekä orkesteri, kertoo kanttori Tarja Viitanen.

 

– Konsertin ohjelma koostuu suomalaiskansallisesta musiikista. Mukana on tuttuja säveliä muun muassa Ristilukki, Laps´olen Karjalan ja Finlandia.

 

Konsertti huipentuu kaikkien kuorojen ja orkesterin yhteisesitykseen Veteraanin Iltahuuto, jonka solistina laulaa Raimo Laukka.

 

Muina esiintyjinä ovat Pia Innala, Susann Joki ja Jyrki Anttila, laulu;  Maija Anttila ja Mari Sirén, piano; Kirkkonummen Kamarikuoro, johtajana Pia Hemminki; Porkkalan laulu, johtajana Pia Innala; Nuorisokuoro Merituuli, Seurakuntakuoro ja St. vaskiyhtye Michael Brass, johtajana Tarja Viitanen.

 

Kihlaparin kirjeitä sodan keskellä

 

Konsertin sävelet sitoo yhteen kihlaparin koskettava kirjeenvaihto, joka kertoo sota-ajan vaiheista. Sinikka Paavilaisen Samaa unta -kirjan henkilöitä tulkitsevat Leena Salmensaari (Kaarina) ja Jussi Kuusola (Tauno).

 

Raimo Elonsalo on iloinen ja kiitollinen konsertin järjestämisestä.

 

– Kannattaa tulla kirkkoon, esityksestä tulee hieno, Elonsalo hymyilee.

 

Veteraanin iltahuuto – Kiitos vapaudesta! -konsertti järjestetään Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkossa sunnuntaina 28.9. klo 18. Liput maksavat 20 euroa.

 

Timo Hormio





Julkaistu 24.9.2014 11:31 | sivu pävitetty 24.9.2014 klo 11:35:03
Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 80501
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00
Kesä-, heinä- ja elokuussa:
ma-to klo 9.00 - 11.30 ja 12.30 - 15.00
pe suljettu