Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.
Ef. 4:10, Helatorstai
Kantvikissa Kummihovissa on seurakunnan diakonian uusi kirpputori. Heti vuoden alkajaisiksi Ristikalliontie 7:n raamattupiiriläiset käärivät hihat ja kalustivat kirpputoritilat kierrätyskalusteilla ja lajittelivat joulusiivouksissa kirpputorille päätyneet tavarat.
Sieltä voi löytää upeita löytöjä: lastenvaatteita säkkikaupalla pienellä hinnalla, kirja-aarteen, keräilyesineen, kangasta uusiotuotteen tekemiseen, astioita vaikkapa opiskelijan ensikämppään. Jonkun vanha voi olla toisen aarre.
Mahdollisimman vähän kaatopaikalle
Kummihovin kirppikselle voi myös tuoda hyväkuntoisia vaatteita ja tavaroita.
Yhdessä vapaaehtoisesti tehtävä työ on palkitsevaa ja hauskaa. Kirpputorin toiminta-ajatuksena on se, että mahdollisimman vähän tavaroita ja vaatteita joutuu kaatopaikoille.
Esimerkiksi vanhasta vaatteesta voi tehdä vaikka auton strasselia sitä valmistavissa paikoissa. Monet hakevat vanhoja liinavaatteita mattojen kutomista varten. Eläinsuojeluyhdistykset kuten HESY ottavat mielellään vanhoja pyyhkeitä, joita kuluu eläintenhoidossa paljon.
Kummihovin aukioloajat
Kummihovin kirpputori on auki lauantaina 24.1. kello 1014. Kevättalven aikana:
helmikuussa ma 2.2 klo 1518, la 21.2 klo 1014;
maaliskuussa ma 3.3 klo 1518 ja la 21.3 klo 10-14 sekä ma 30.3 klo 15-18.
Kirpputorin osoite:
Kummihovi, E-rappu
Katso:
Ajo-ohje:
- Käänny Upinniementieltä Sokeritehtaantielle
- Toinen risteys vasemmalle ja jatka mäki aivan ylös asti
- Valkoiset kerrostalot ovat Kummihovin taloja
- Ylhäältä löytyy muutamia parkkipaikkoja, mutta enemmän P-tilaa on alhaalla
Lisätietoja:
Leena Engström, puh 050 325 0627.
Laila Liukka