Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.
Ef. 4:10, Helatorstai
Pohjois-Kirkkonummen jumalanpalvelukset siirtyvät kesän ajaksi Haapajärven kyläkirkkoon. Tunnelmallisessa puukirkossa vietetään messua sunnuntaisin klo 12.
Haapajärven kyläkirkko on kiinnostava käyntikohde ja omiaan kesäisiin messuihin. Punamultaisessa rakennuksessa on vanhan maalaiskirkon tuoksu ja tunnelma.
Kirkon historia juontaa 1700-luvulle, jolloin alueen suomenkielinen väestö teki aloitteen oman kirkon rakentamiseksi.
Talkoovoimin rakennettu
Ensimmäinen Haapajärven kirkko valmistui talkoovoimin järven rannalle vuonna 1749. Suuri osa rakennusmateriaaleista saatiin lahjoituksina lähiseudun asukkailta.
Tulvat aiheuttivat vahinkoa ja kirkko vaurioitui myös tulipalossa. Siksi kyläkirkko päätettiin rakentaa uudelleen kauemmas sisämaahan. Nykyinen kirkko alkoi palvella seurakuntalaisia vuonna 1823.
Kun Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko sijaitsi Porkkalan parenteesin aikana 1944–56 Neuvostoliiton miehitysalueella, Haapajärven kirkko hoiti seurakunnan pääkirkon tehtävää.
Suosittu hääkirkko
Tänä kesänä myös moni pari saa toisensa Haapajärven kyläkirkossa, joka on Kirkkonummen suosituin hääkirkko.
Messut Haapajärven kyläkirkossa
Puukirkontie 20
sunnuntaisin klo 12
Katso Haapajärven