Päivän Sana 22.07.2017
Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.

Ef. 2:19

Gospel-rock-bändi KLS Kirkkonummella

KLS, tuttavammin myös Kiitän Luojaani Sinusta -orkesteri, on pitkänlinjan gospel-rock-bändi joka on saavuttanut suosiota kaikenikäisten keskuudessa. Nyt bändi kiertää ympäri maata kymmenvuotiskiertueen merkeissä. Kiertue saa päätöksensä Kirkkonummella lauantaina 4.10. Pyhän Mikaelin kirkossa klo 17.15 pidettävässä akustisessa konsertissa.

 

KLS tunnetaan erityisesti energisestä live-esiintymisestään ja tunteikkaasta ulosannistaan. Vaikka rokki onkin poikien erityisosaamista, taittuu musiikki myös hyvin akustisestikin. KLS julkaisi 2013 akustisen levyn, joka kantaa nimeä Hiljaisuus Huutaa. Mikaelin kirkossa kuullaan otteita tältä levyltä sekä myös monia muita kappaleita.

 

Kymmenvuotiskiertue kantaa nimeä Ilot ja surut 2004-2014. Kiertueen yhteydessä on myös julkaistu samaa nimeä kantava kokoelmalevy, jota voi ostaa paikan päältä tai tilata vaikka bändin .

 

Luvassa on kaunista musiikkia, iloja, suruja ja kaikkea vuosien varrelta mukaan tarttunutta. 

KLS:n version Maan Korvessa kappaleesta voit kuunnella vaikka youtubesta.





Julkaistu 3.10.2014 13:09 | sivu pävitetty 3.10.2014 klo 13:13:32
Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 80501
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00
Kesä-, heinä- ja elokuussa:
ma-to klo 9.00 - 11.30 ja 12.30 - 15.00
pe suljettu