Päivän Sana 30.04.2017
- Koittaa aika - sanoo Herra Jumala -
jolloin minä lähetän maahan nälän.
En leivän nälkää,
en veden janoa,
vaan Herran sanan kuulemisen nälän.

Aam. 8:11

Syöpää sairastava Hilkka: Elän täyttä elämää

Hilkka asuu kotona, mutta osallistuu Terho-kodin päivätoimintaan. Yhteisvastuu 2014 parantaa suomalaista saattohoitoa. 70-vuotias Hilkka sai syöpädiagnoosin maalikuussa 2013. – Levinnyt lähes kaikkiin sisäelimiin. Ei voida leikata, Hilkka muistelee lääkärin sanoja.

 

– Kyllä siinä oli kuin halolla päähän lyöty. Ensin sitä on jonkinlaisessa shokissa, pystyy toimimaan ja hoitamaan asioita. Minäkin kutsuin samana iltana juristin ja lapset luokseni ja hoidin testamenttini kuntoon.

 

– Hetken päästä tilanteen ymmärtää ja tulee vastareaktio, Hilkka kuvailee.

 

Syöpä sinänsä ei ollut Hilkalle uusi tuttavuus, hän on sairastunut siihen aiemminkin. Siitä on kuitenkin jo 20 vuotta aikaa ja tämä uusi tapaus tuli aivan puun takaa.

 

– Olen yrittänyt laihduttaa vuosikausien ajan ja olin innoissani, kun viimeinkin aloin laihtua. Valitettavasti sitten tuli muitakin oireita, vaikeasta tilanteesta huolimatta elämään valoisasti suhtautuva Hilkka kertoo.

 

Lääkärit tarvitsevat koulutusta

 

Matka maaliskuusta tähän päivään on ollut rankka. Syövän alkupisteen löytäminen ei ollut yksinkertaista. Se täytyi selvittää, jotta sytostaattihoidot pystyttiin suunnittelemaan oikein.

 

– Reilun puolen vuoden aikana tapasin 27 lääkäriä seitsemässä eri sairaalassa. Täytyy sanoa, että heidän valmiutensa kohdata erittäin vakavasti sairas, kenties pian kuoleva potilas, vaihteli melkoisesti. Aloin oikein kiinnittää huomiota siihen, miten he puhuivat ja elehtivät, Hilkka kertoo.

 

– Koulutusta todella tarvitaan. Laudaturit ja lääketieteen opinnot eivät anna riittäviä valmiuksia ihmisten kohtaamiseen.

 

Kunnan maksusitoumuksella Terho-kotiin

 

Terho-kodin Hilkka keksi Helsingin Sanomien kuolinilmoituksista. 

 

– Mietin, että tuon täytyy olla hyvä paikka, kun sitä aina kiitellään ja päätin, että minunkin on päästävä sinne, Hilkka naurahtaa.

 

– Tunnen olevani etuoikeutettu, koska sain kotikunnaltani maksusitoumuksen Terho-kotiin. Vasta jälkikäteen ymmärsin, miten vaikeaa saattohoitokotiin on päästä.

 

Hilkka asuu kotona, mutta osallistuu Terho-kodin päivätoimintaan.

 

”Minulla on ollut hurjan hyvä elämä”

 

– Ajattelen kyllä kuolemaa monta kertaa päivässä, mutta minulla ei ole pätkääkään surullinen olo. Koen, että minulla on ollut hurjan hyvä elämä: mies, lapset ja lastenlapset.

 

– Elän edelleen täyttä elämää ja tulevasta en tiedä. En edes halua ennusteita jäljellä olevasta elinajasta, vaikeasta tilanteesta huolimatta elämään valoisasti suhtautuva Hilkka kertoo.

 

 

Salla Peltonen /





Julkaistu 31.1.2014 14:11 | sivu pävitetty 31.1.2014 klo 14:37:06
Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 80501
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00
Kesä-, heinä- ja elokuussa:
ma-to klo 9.00 - 11.30 ja 12.30 - 15.00
pe suljettu