Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.
Ef. 4:10, Helatorstai
Diakoniatoimikunta päätti tammikuussa 1969 perustaa vanhustenkerhot kirkolle ja Veikkolaan. Kerhojen pitäminen kuului diakonissa Tuula Salmelan työnkuvaan.
Kirkolla alkoi toimia kerho nimeltään Iltarusko ja Veikkolassa Keskiviikkokerho. Iltarusko toimii edelleen tiistaisin ja keskeytymätöntä polkua on kulkenut myös Keskiviikkokerho. Se on muuttanut nimensä Virkistyskerhoksi ja kokoontuu nykyään tiistaisin.
Keskustelua ja toimintaa
Kerhojen toiminnot eivät ole vuosien aikana paljon muuttuneet, vaikka kerhossa kävijöiden nimet vaihtuvat vuosien myötä. Aina on tarve yhteyteen ja osallisuuteen. Parhaimmillaan kerho on yhteisö, jossa voi kokea kohtaamista, välittämistä ja jakamista monissa elämän, uskon ja ikäkauden asioissa.
Kerhossa on usein jokin teema, josta on alustus ja keskustelua. Kerhossa voi vain olla hiljaa ja kuunnella. Hartaus sisältyy kerhohetkeen. Joskus on toiminnallisia tuokioita, askartelua, kilpailuja tai liikuntaa.
Sukupolvet yhdessä
Pitkään eletty elämä on antanut monelle ikäihmiselle taitoja, joita tulisi jakaa nuoremmille sukupolville. Kerhossa olemmekin kerran vuodessa pitäneet yhteisen kaikenikäisten kerhon, jossa ovat tavanneet eläkeläiset, äidit, lapset ja päiväkerholaiset. Silloin on voitu nauttia yhdessä eri ikäryhmien osaamisista ja taidoista.
Nykyään kerhoja on Iltaruskon ja Virkistyskerhon lisäksi myös muita: Masalassa Varttuneiden kerho, Kantvikissa Iltapäivän pohdiskelijat, Gesterbyssä Eläkeläisten kerho sekä keskustassa myös Päiväkerho.
40-vuotisjuhla
Erilaiset juhlat ovat osa kerhojen toimintaa. Tänä vuonna on erityinen juhla järjestetty 40-vuotisen toiminnan kunniaksi. Se pidetään Kirkkonummen keskustassa tiistaina 20. tammikuuta.
Katso ohjelma .
Aino Latvala