Päivän Sana 23.04.2017
- Koittaa aika - sanoo Herra Jumala -
jolloin minä lähetän maahan nälän.
En leivän nälkää,
en veden janoa,
vaan Herran sanan kuulemisen nälän.

Aam. 8:11

Aikuinenkin voi kokea riparin Räfsön saaressa

Räfsön leirisaari sijaitsee Porkkalanniemen itäpuolella noin 20 kilometriä Kirkkonummen keskustasta etelään.

”On sängyn päälle levitetty tilkkutäkki suuri. Nuo monenlaiset kauniit värit yhteen sopii juuri…” Rippikoulusta tuttu Tilkkutäkki-veisu herättää monissa tunteita ja muistoja.

 

Jos mieli tekee pohtia yhdessä muiden kanssa kristittynä elämiseen liittyviä kysymyksiä tai kokea, millaista on tämän päivän riparileirillä, niin osallistuminen aikuisten ripariviikonloppuun on oikea valinta.

 

Moni on kuullut tutuilta nuorilta tai omilta lapsiltaan kokemuksia Räfsön leirikeskuksen ripareista. Ripariviikonlopun aikana selviää, millainen riparipäivä on nykyisin. Samalla voi palauttaa mieleensä omia rippikoulumuistojaan.

 

Leirille voi lähteä vaikkei rippikoulua olisi käynytkään, ja näin hankkia ensimmäiset omat riparikokemuksensa. Jos osallistuja on suorittamassa aikuisrippikoulua, viikonloppu muodostaa osan siitä.

 

Keskustelua, laulua ja hauskanpitoa

 

Kirkkonummen suomalainen seurakunta järjestää aikuisten ripariviikonlopun syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 2.–4.9. Räfsön leirisaaressa.

 

Leiriläiset elävät yhdessä yhden kokonaisen rippikoulupäivän. Sen aikana keskustellaan elämästä kristittynä tämän päivän maailmassa, työskennellään eri tavoin ryhmissä ja ripariin kuuluvalla tavalla lauletaan paljon sekä pidetään hauskaa muun muassa iltaohjelmassa.

Päivää rytmittävät erilaiset hiljentymishetket. Osallistujilla on mahdollisuus vaikuttaa keskusteluaiheiden valintaan.

 

Leirille lähdetään perjantaina 2.9. klo 18 Porkkalanniemeltä, Motaleffin rannasta, jonne palataan sunnuntaina 4.9. lounaan jälkeen noin klo 13. Viikonlopun hinta on 110 euroa.

 

Ilmoittautuminen 11.8. mennessä

  • Anna-Maija Kuutti-Manniselle tekstiviestillä, puh. 050 356 9041, tai
    sähköpostilla, , tai
  • Mio Kivelälle (tavattavissa 6.8. saakka) tekstiviestillä, puh. 050 376 1480, tai sähköpostilla,




Julkaistu 1.8.2016 14:49 | sivu pävitetty 1.8.2016 klo 15:43:55
Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 80501
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00
Kesä-, heinä- ja elokuussa:
ma-to klo 9.00 - 11.30 ja 12.30 - 15.00
pe suljettu