Vippaa mulle viitonen

Taannoin järkytyin lukiessani lehdestä suomalaisten mielipiteitä kerjäämisestä, maamme uudesta ilmiöstä jonka olisi pitänyt pysyä vain turistieksotiikkana etelän maissa. Erään lehtitiedon mukaan yli puolet suomalaisista haluaa kieltolain, joka kieltäisi kaiken julkisen kerjäämisen. Kerjuukiellon puoltaminen kertoo kulttuuristamme – meillä on totuttu hoitamaan köyhyyden ongelma toisella tavalla. Kerjuukielto on myös säikähtänyt reaktio siihen, että globaali köyhyys tulee nyt aivan kotitalojemme nurkille.

Katsomme kerjäläisiin säälien tai paheksuen. Me hyväksymme, että köyhiä on ja keksimme keinoja heidän auttamiseksi, mutta emme välittäisi kohdata heitä silmästä silmään. Taustalla tuntuu olevan pelkoa ja epävarmuutta siitä onko minulla oikeus olla hyväosainen ja kulkea välittämättä heikkojen ohitse.

Tasa-arvo mitataan siinä, onko kaikilla yhtä paljon. Luterilaisessa kulttuurissa olemme tottuneet hoitamaan köyhyyden sosiaalituella ja keräämällä raskaita veroja. Köyhät on haluttu rajata virastoihin, lukuihin ja laskelmiin, ei heitä konkreettisesti ole. Leipäjonot ovatkin monelle länsimaisen vaurauden illuusiossa eläville kova pala.

Minusta on hyvä, että kerjäläiset ovat näkyvissä. Ei siksi että haluaisin pitää heidät kadulla vaan siksi, että todella kohtaisimme heidän hätänsä ja että kristillisen etiikan valossa arvioisimme aidosti ja kriittisesti yhteiskunnan köyhäinkohtelua. Halu kieltää kerjääminen kertoo tekopyhyydestä. Se lähenee myös vapaudenriistoa; enää ei saisi soittaa huilua tai kitaraa kadulla lantin toivossa.

Köyhiä olemme teoriassa valmiit auttamaan, mutta samalla olemme riistämässä heiltä heidän viimeisenkin oikeutensa – kerjäämisen. Kerjäämisen hyväksyminen ei tarkoita välinpitämättömyyttä ongelman suhteen. Päinvastoin, kerjuukielto on välinpitämättömyyttä.

Kaksi vuotta sitten olin ystäväni kanssa Interrail-matkalla Euroopassa. Silmämme tottuivat myös kerjäläisiin ja aloimme puhua keskenämme ”kerjäläisverosta”. Se tarkoitti, että säännöllisesti heittelimme lantteja kerjääville, koska tunsimme sääliä heitä kohtaan.

Köyhemmissä maissa kadulla kerjääminen on kuin vastine meidän organisoidulle verotusjärjestelmällemme. Nyt Suomessa tuntuu kaksi verotuskulttuuria kohtaavan toisensa. Pohjoinen laskelmoitu, kurinalainen ja etelän epävirallinen ”vippaa mulle viitonen” -verotuskulttuuri.         

Tarmo Halttunen

aikuistyön teologi

Kommentoi tätä kirjoitusta

Nimesi tai nimimerkkisi

Kommenttisi

Roskapostin välttämiseksi kirjoita vielä alla olevassa kuvassa näkyvä numero oheiseen kenttään
	Numerosarja: