Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.
Ef. 4:10, Helatorstai
Kirkosta eroavien määrä kasvaa. Se on uutinen, joka on jo vanha.
Miksi ihmiset eroavat kirkosta? Niinpä. Miksi ihmiset eroavat? Nykyään ihmiset eroavat avioliitosta, ammattiyhdistysliikkeestä, puolueesta ja omasta maastaan.
Ihmiset ovat tulleet tietoisiksi kuluttajiksi. Ei enää osteta samaa sanomalehteä, joka on tullut perheeseen iät ajat, ei makseta uskollisesti TV-lupaa, ei käydä äänestämässä – ei voisi vähempää kiinnostaa.
Ammattiyhdistysliikkeet, poliittiset puolueet ja erilaiset aatteelliset yhdistykset kamppailevat samanlaisen jäsenkadon pyörteissä kuin kirkkokin. On vaihtoehtoja.
Yksi vaihtoehto on yksilöllisyys. Yhteisöllisyys ei kiinnosta. Minusta pitäisi enemmänkin miettiä, miksi sama ihminen, joka pitää kirkollisveroa itselleen liian suurena, voi silmiään räpäyttämättä ostaa kaukomatkan tuhansilla euroilla ja käyttää tuliaisiin enemmän rahaa kuin kahden vuoden kirkollisverot.
Miksi ihminen ei anna mitään vähempiosaiselle? Kirkon verollahan tuetaan paljon diakoniatyötä ja ihmisläheistä työtä, kohtaamista. Kuka puhuu Suomessa enää kymmenyksistä?
Entäs jos tekisin uuden vuoden lupauksen, antaa pois jotakin itseltäni. Se voisi olla aikaa, rahaa, toisen hyväksi palkatta työskentelyä. Jos opettelisin luopumista keräämisen sijasta.
Jos jättäisin jotakin kuluttamatta ja antaisin säästyneet eurot jollekin, joka niitä kipeästi tarvitsee.
Jos miettisin, mitä lähimmäisen rakastaminen konkreettisesti myös euroilla mitaten minulle merkitsee vuonna 2009.
Jumala ei kyllä riemastu, jos löhöämme kaikki lomamme Thaimaan hiekkarannoilla, näkemättä koskaan lähimmäisemme köyhyyttä tai hätää.