Vatsan usko

Hengellisessä perinteessämme on ollut tapana korostaa sielua ruumiin kustannuksella. Sytykettä koko kristikunnassa yleiseen, joskin kyseenalaiseen kahtiajaotteluun voi löytää esimerkiksi lähestyvän puolipaastosunnuntain evankeliumista (Joh. 6: 24-35). Toisaalta sama teksti paljastaa kiinnostavalla tavalla uskomme fyysisen, ruumiillisen ulottuvuuden, vatsan uskon: ”Ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan siksi, että saitte leipää ja söitte itsenne kylläisiksi.”

Ajassamme, jossa tuntuma maahan ja sen antimiin on katoamassa, Jeesuksen toteamus vatsan tarpeiden vääjäämättömyydestä uskomisen kannalta palauttaa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Ihmisenä keskuudessamme elänyt, itsensä uhriksi antanut Kristus otti vertauskuvakseen leivän. Leivän, jota aikoinaan murrettiin haparoivin käsin, mutusteltiin harvoin hampain.

Jos on tarkoitus edetä henkisyydessä, ruokaa ei kannata unohtaa. Kuivumaan jääneistä leivänkannikoista ja puoliksi nahistuneista omenoista syntyy vertaansa vailla oleva iltapala, arjen sakramentti, joka ravitsee sekä ruumista että sielua.

Kommentoi tätä kirjoitusta

Nimesi tai nimimerkkisi

Kommenttisi

Roskapostin välttämiseksi kirjoita vielä alla olevassa kuvassa näkyvä numero oheiseen kenttään
	Numerosarja: