Päivän Sana 20.08.2017
Jeesus sanoi:
"Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan."

Luuk. 4:24

Ruokakassi

29.11.2013 – seurakuntapastori Terho Haataja

 

Houkuttelevat ylellisyyshyödykkeet somistavat liikkuvan tonttumaailman sopukoita joulukadun näyteikkunassa. Kuin vastapainoksi on toiseen ikkunaan rakennettu seimiasetelma paimenineen ja talleineen. Adventinajan hämäryydessä kaduntallaajan mieli herkistyy. Mutta mille?

 

Ainakin mielemme on joutunut toistuvasti herkistymään jo toteutuneiden ja vielä vuoroaan odottavien huonojen taloudellisten uutisten noidankehälle. Joulukalenterin ensimmäisten luukkujen avautuessa ovat toiset luukut sulkeutuneet lukemattomien ihmisten elämässä tänäkin vuonna. Monien edessä ovi on lyöty kiinni lopullisenoloisesti, unelmien näyteikkunoiden valo napsautettu sammuksiin.

 

Näinä aikoina on jostain syystä helppo ymmärtää niitä, jotka haluavat skipata koko joulun adventteineen päivineen. Se tulee yksinkertaisesti halvemmaksi. Arjen ja pyhän erottaminen toisistaan kun vaatii niin henkisiä kuin aineellisiakin resursseja. Pahan olon yllättäessä voi itse kukin meistä vielä sentään vetäytyä kirkkoon kuuntelemaan hoosiannaa. Pian sekin muuttunee maksulliseksi.

 

Mutta olipa sitten arki tai pyhä, onneksi myös auttamista tapahtuu. Kirkon diakoniatyössä tälle palvelulle on aivan erityinen valtuutuksensa. Alkuseurakunnan ajoista saakka diakonia on perustanut leirinsä sinne, missä muut tuntevat olonsa usein epämukavaksi. Epämukavuus syntyy siitä, että joudun kyseenalaistamaan omat käsitykseni ja selitysmallini sairaudesta, syrjäytymisestä, siitä mihin ns. tavallisella ihmisellä oletetaan olevan varaa sekä viime kädessä siitä, mitä on hyvä elämä.

 

Monessa seurakunnassa harkitaan kuitenkin myös diakonian viroista säästämistä. Niukkuutta jaettaessa jokaisen täytyy luopua jostakin, muuten laiva uppoaa. Tämä tarkoittaa tietenkin palvelujen kaventumista ja katoavia kahvipöytiä. Mutta se merkitsee myös jotain paljon hätkähdyttävämpää. Kaikkein tärkein on nimittäin uhattuna. Enkä tarkoita nyt kirkkorakennuksia, seurakuntien jäsenmäärää tai pienenevää verokertymää. Tarkoitan evankeliumia, kirkon aarretta.

 

Kärjistäen voisi sanoa, ettei missään muussa kuin avustusruokakassia ojentavassa ja vastaanottavassa kädessä toteudu evankeliumin koko täyteys yhtä konkreettisesti ja kattavasti; Kristuksen ruumiin jäsenet palvelevat toinen toistaan.

 

Uskon kokemuksen, toiminnan ja kultin kieli yhdistyy oppiin: Kaikki, minkä tahdot ihmisen sinulle tekevän, tee sinä samoin hänelle! Tämä on autuas vaihtokauppa, kaikkien aikojen diili, tarjous, josta ei voi kieltäytyä. Saan antaa ajallista hyvää, luopua omasta itseriittoisuudestani ja ylpeydestäni ja samalla itse vastaanottaa Kristuksen lahjat: hänen vanhurskautensa ja rakkautensa.

 

Usko ei viime kädessä ole oikeaoppisuutta tai siitä poikkeamisen pelkoa, ei hallinnollisia linjauksia, säästötoimenpiteitä, viisaiden päiden kehittämiä mietintöjä, strategiatyöskentelyjä tai muuta sellaista. Usko on liikkeellä olemista, toimintaa, joskus jopa aktivismia. Uskon vaikutuksesta ruokakassin antimet ravitsevat koko ihmistä, eivät ainoastaan hänen ruumistaan.

 

Kaikkien, jotka päättävät seurakuntien taloudesta ja rahanjaosta, pitäisi ainakin kerran elämässään ojentaa avustusruokakassi. Tai vastaanottaa sellainen. Adventinaika on tähän erityisen sopiva hetki.

 

Terho Haataja




Kommentit

30.11.2013 klo 09:59:15
Virpi Miettinen kirjoittaa

Tämä on niin totta, Terho.

Otan nöyrällä mielellä vastaan myös kritiikkisi seurakuntien päättäjiä kohtaan. Me seurakunnnan luottamushenkilöt(kuten allekirjoittanut) joudumme yhä enemmän olemaan mukana päätöksenteossa, joka ovat joko vastoin omaatuntoamme, tai vähintäänkin ristiriidassa sen kanssa. Tuntuu siltä, että on vain huonoja tai vielä huonompia vaihtoehtoja. Jopa aiemmin hyviltä tuntuneet päätökset alkavat tuntua ristiriitaisilta monien eri tahojen sovittamattomilta tuntuvien tarpeiden välillä.

Oma huoleni on se, että mitä vaikeammiksi päätettävät asiat käyvät eettisten ja taloudellisten valintojen puristuksessa, sitä enemmän alkavat harventua seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden riveistä ne, jotka jaksavat puolustaa eettisisesti ja ekologisesti kestäviä päätöksiä.

Omasta puolestani kiitän erityisesti oman seurakuntamme diakoniatyötä, jossa työntekijät jaksavat jakaa yhä tiukkenevaa niukkuutta. Toisaalta, he jaksavat jakaa itsestään myös sellaista hyvää, jota ei voi rahalla edes korvata. Ihmisen vilpitöntä kohtaamista, kuuntelemistä, välittämistä.

Olkoon se tavoitteena meillä muillakin, kun tahoillamme valmistaudumme Vapahtajan syntymäjuhlaan. Seimen ääreltä löydämme sen mitä tarvitsemme, emme kauppakeskusten näyteikkunoista. Jos meillä on kaksi ihokasta, toisen niistä voimme hyvillä mielin kääriä kauniiseen pakettiin ja viedä sitä tarvitsevalle. Jos emme tiedä kenelle, erilaisten joululahjakeräyksien ja joulupatojen kautta lahjamme voidaan toimittaa perille. Siunattua joulun odotusta kaikille.



29.11.2013 klo 21:42:51
Paula Närhi kirjoittaa

Kiitos, Terho! Niin totta.





Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 80501
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00
Kesä-, heinä- ja elokuussa:
ma-to klo 9.00 - 11.30 ja 12.30 - 15.00
pe suljettu