Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.
Ef. 4:10, Helatorstai
14.9.2011 – kanttori Ilona Nyman
Kerron aluksi nimeni, katuni ja kaikki tarvittavat numeroni. Näytepääte haluaa tietää myös valtioni: se on Suomi. Nyt hän tietää, että olen Suomesta.
Numeroistani hän tunnisti sukupuoleni. Sinunkaupat nyt siis kai tehty.
Sitten se pulputtaa ruutuun erilaisia palluroita, joihin saan näpäyttää omat täpläni. Plim, plim, plim... Välillä olemme osittain samaa mieltä väittämästään, joskus täysin erimieltä.
Pian kuulumiset on vaihdettu. Kaikki noin 30 väittämää on täplitetty. Minä en saanut kysyä mitään, enkä sanoa sanaakaan. Pelkkiä täpliä.
Näytepääte sanoo minulle lopuksi: "Kiitos vastauksistasi."
"No, ole hyvä! Mukavaa jatkoa sullekin ja pärjäillään", tekisi mieleni johonkin vastata. Näitä toivotuksia varten ei kuitenkaan ollut viivoja, ei edes täpläreikiä.
Nyt se jossakin muodostaa kuulumisistani juuri päivitetyllä ohjelmasovelluksellaan pylväitä, pizzapalasia ja prosentteja PowerPointissa dioille. Eri ihmisten täplät kokoontuvat yhteen joko korkeiksi torneiksi tai mataliksi, tuskin horisontista kohoaviksi.
Ja todennäköisesti jossakin joku, ehkäpä hiljattain tietsikkaohjelmapäivityskurssilla käynyt tuskailee, kun täpläohjelma menee juntturaan.
Puolen vuoden päästä pylväitämme katsoa tihrustaa haukotteleva joukko jossakin. Fiilikseni muuntautuvat jossakin tieteeksi.
Tätäkö tämä nykyään on, kuulumisten vaihto? Kohtaaminen? Luojan kiitos, täpläni eivät olleet tuskan ja itkun saattamat.
How are you, Ihminen?
Ilona Nyman
1.10.2011 klo 17:31:11
Erkki Porola kirjoittaa
Kiitos Ilona. Osaat kirjoittaa hyvin inhimillisesti täysin epäinhimillisestä kapineesta. Tarinassasi on elämän maku (niin paradoksaaliselta kuin tuo näyttääkin).
Elämä jatkuu. Eletään! Ei ainoastaan olla olemassa
Toivottelen kaikille hyvää syksyn jatkoa.
26.9.2011 klo 10:36:42
Apple kirjoittaa
Kiitos kirjoituksestasi, Ilona!
Tiedänpä sattumoisin, mistä kirjoitat.
Niin, aika konemaista kohtaamista! Mutta tietysti parempi sekin, kuin epäaito, utelias ja hyökkäävä kasvotusten tapahtuva kohtaaminen.