Päivän Sana 20.08.2017
Jeesus sanoi:
"Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan."

Luuk. 4:24

Mummot maratonille!

21.8.2014 - Lastenohjaaja Milla Seire-Salminen

 

Alkoi tökkiä. Arviolta kahdeksankymmentä kolme ja puoli kertaa tänä kesänä joku Facebook-kaverini on jakanut linkin juttuun, jossa korkeaan ikään ehtinyt N.N. tekee jotakin "upeaa".

 

Oi, ei, anteeksi, en toki tarkoita, etteivätkö 96-vuotiaana hypätty benji-hyppy tai kiipeäminen seitsenkymppisenä Himalajalle olisi sinänsä hienoa, rohkeaa ja poikkeuksellista toimintaa. Mikä tökkii, on ajatus, että vain mielettömillä fyysisillä voimannäytöksillä ansaitsee muiden ihmisten ihailun tiettyjen ikävuosien jälkeen. Että vain sellainen vanhuus on arvostettavaa.

 

"Ollaan esimerkkejä nuorille!" kehotti eräs viisikymppinen, kun oli saanut kehuvia katseita parikymppisiltä koko yön metallimusiikkibaarissa pompittuaan (oli selvin päin, mutta siinä ei ollut esimerkin voima, vaan siinä maratontanssissa). "Ittestä se on kiinni, oma vika jos jää vaan keinutuoliin istumaan."

 

Mutta kun se ei ole aina oma vika, ja meitä on monenlaisia. On niitäkin, joiden fyysiset ominaisuudet eivät ole tarjonneet mahdollisuutta edes lapsena pomppulinnassa pomppimiseen, saati sitten isoisänikäisenä uimiseen suomenlahden yli ilman märkäpukua.

 

On niitäkin, joille matkustaminen on yhtä kuin kunnan taksikortilla kauppaan kerran kahdessa viikossa ja extremeä saadaan samalla reissulla, kun räntää tulee taivaantäydeltä.

 

On niitäkin, kuten 105-vuotias äitini täti, jotka syntyivät Tsaarin aikaan, kasvattivat lapsiaan Neuvostoliitossa, menettivät veljiään ja rakastettujaan liian aikaisin sodalle, systeemille ja viinalle, viettävät aikaansa hoitokodeissa virkeinä ja iloisina - juuri niin, virkeinä ja iloisina siitä yksinkertaisesta syystä, että selvisivät, pystyvät seuraamaan maailman tapahtumia ja näkevät vielä jotenkuten lapsenlapsenlapsenlapsiaan, mutta kykenemättöminä omin avuin liikkumaan muuten kuin pöydän äärestä vuoteeseen.

 

Ja on niitäkin, jotka todellakaan eivät pidä retkiluistelusta, laskuvarjohypyistä tai lavatansseista.

 

Voi miten minä soisin, että joka ikinen heistäkin saisi nuoremmiltaan arvostavan katseen vain siksi, että hän on!

Milla Seire-Salminen


 




Kommentit

14.10.2014 klo 11:13:04
Kikka kirjoittaa

Milla,

kiitos erittäin hyvästä kirjoituksestasi!

Tästä olen mm. mieheni ja ystävieni kanssa käynyt keskustelua jo useamman vuoden ajan; kun tavallisuus ei riitä.

Itse olen viisikymppinen nainen ja pidän aikalailla tavallisesta ja turvallisesta perhe-elämästä. Kyllä minulla unelmia ja tavoitteita on, mutta olen ottanut käyttöön periaatteen "hiljaa hyvä tulee".

Olen sitä mieltä, että nykypäivän työelämässä mukana olevat saavat jo sinällään kokea extremeä kiihtyvine työtahteineen, lomautuksineen, irtisanomisineen, työyhteisön ulkopuolelle jättämisineen, suoranaisine työpaikkakiusaamisineen jne. En tiedä, auttaisiko ultrajuoksu tähän kaikkeen? Ratkaisisi ongelmat. Sen tiedän omasta kokemuksesta, että suhteellisen rankka fyysinen liikunta vahvistaa kehon lisäksi myös henkistä puolta, mutta ei ainakaan minulla ole mahdollisuutta eikä haluakaan käyttää vapaa-aikaani pelkästään vain omaan itseeni.

Hyvää syksyä, Milla!



11.9.2014 klo 15:53:48
Milla kirjoittaa

Hei, Liisa! Juuri näinhän meidän kristittyjen pitäisi tehdä: nähdä Jumalan Ihme jokaisessa lähimmäisessämme ja viedä sanomaa eteenpäin siitä, että "Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä."(Ps.139:14)
Siis: minä olen ihme, sinä olet ihme, hänkin on ihme, emmekä me itse ole omilla teoillamme sitä saaneet aikaan.



11.9.2014 klo 13:48:59
Liisa Sirkkola kirjoittaa

Hyvä Milla!
Kannustan sinua jatkamaan niiden puolustamista, joiden elämästä puuttuu tämän ajan ihmisten yleisesti ihailemia suorituksia tai saavutuksia. Seurakunnan rooli on toinen, ei ulkoisia seikkoja mittaileva ja niiden perusteella ihmisarvoa laskeskeleva. Kristuksen kirkossa jokainen on yhtä arvokas, oli hän sitten vaatimattomasti ja hiljaisuudessa elelevä tai mediassa saavutuksiaan esittelevä ja näin toisten ihmisten suosiota tavoitteleva nykyajan sankari. "Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa?" (Matt.16:26) Meidän sankarimme on Jeesus. Hänen seurakunnassaan jokainen tulija saa rakastavan katseen ja tunteen siitä, että hänellä on täysi ihmisarvo, juuri sellaisena kuin hän on!



23.8.2014 klo 12:12:42
Milla kirjoittaa

Kiitos kommenteista!Onneksi löytyy (vielä) niitäkin, joille lähimmäinen on Ihminen riippumatta suorituksista! Ilokseni olen saanut kohdata monia sellaisia ihmisiä viime päivinä. Toivon, että heidän (=teidän ja meidän) avullaan muutkin alkavat ajatella asiaa ja katsoa, kuunnella vieressä olevaa Luojan mestariteoksena ja kaikkine vikoineen arvostettavana.



22.8.2014 klo 06:51:17
Tarkkailija kirjoittaa

Onnistumista ja menestymistä arvostetaan. Ja sitten puhutaan myös luusereista. Keskinkertaisuuskin on säälittävää. Samaan aikaan on niitä, joille arjesta tai elämästä yleensä selviytyminen on saavutus. Kuka heitä arvostaisi? Ihmisistä halutaan puristaa irti kaikki mahdollinen, jotta saataisiin menestystä ja arvostusta. Sen seurauksena sairastutaan ja väsytään, syrjäydytään. Kuka alkaisi arvostaa tavallisuutta, ihmistä sellaisenaan, ei resurssina. Kuka iloitsisi lähimmäisestä eikä vain hänen suorituksestaan. Koska meistä tuli kovia hyödyn ja voiton tavoittelijoita? Ja miksi?



21.8.2014 klo 19:01:38
ikääntynyt kirjoittaa

Puhut asiaa. Tavallinen elämä ystävien ja perheen kera on hyvää.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta extstreamiin. Luonto ympärillä riittää. Hyvää syksyä ja iloa elämään.





Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 80501
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00
Kesä-, heinä- ja elokuussa:
ma-to klo 9.00 - 11.30 ja 12.30 - 15.00
pe suljettu