Mitä sinä oikein teet?

1.6.2009 – seurakuntalainen Laila Liukka

Jäätyäni äskettäin vuorotteluvapaalle, olen saanut lukuisia kysymyksiä siitä, mitä oikein nyt teen. Opetteletko uuden kielen? Lähdetkö pitkälle matkalle? Rupeatko opiskelemaan?

Useimmiten olen kohdannut asenteen: miten teet tänä aikana itsestäsi tehokkaamman tai miten käytät ajan mahdollisimman tuottavalla tavalla.

Jos minulla ei ole kalenterimerkintöjä ja kelloa, tavoitetta ja tulosta, olen hyödytön. En ole olemassa. Meidät arvostetaan vain työn ja suorittamisen kautta.

Loppuuko ihmisenä olemisen arvo, jos hän on työtön, sairas ja kykenemätön työhön tai eläkkeellä. Miten kohtaan työn ulkopuolella olevan henkilön?

Entä jos sairas näkee kirkkaammin elämänsykkeen ja sen todellisen merkitykseen. Tai työtön rakentaa vahvemmat siteet perheeseen ja muihin ihmissuhteisiin, mihin työssäkäyvä ei pysty koko elämänsä aikana. Eläkeläinen jakaa viisauttaan nuoremmille. Kuuntelenko heitä? Entä, jos minä opinkin heiltä enemmän kuin työmyyriltä.

Martan ja Marian kertomuksessa Jeesus asetti esimerkiksi Marian, joka kuunteli hänen puhettaan. "Vain yksi on tarpeen", Jeesus sanoi. Hikipäässä työtä tekevältä Martalta jäi olennainen kuulematta.

Mitä sitten oikein olen tehnyt? Olen ampunut oravan. Se putosi oravanpyörästä.

Laila Liukka

Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

3.7.2009 klo 18:04:31
Piipa kirjoittaa

Hieno kirjoitus Laila!
On rohkeata hypätä ulos oravanpyörästä oma-aloitteisesti!
Samalla saa oivan tilaisuuden katsella pyörän pyörimistä ulkopuolisena tarkkailijana ja huomata, miten uskomattomiin vauhteihin ihminen itsensä saa kiihdytettyä.

Vauhti sokeuttaa. Miten siinä pyörässä pyöriessään voisi kuvitella kuulevansa saatika näkevänsä mitään kunnolla? Mitä erinomaista on tehdä asioita samalla tavalla kuin kaikki muutkin tekevät? Kuka silloin tahdin määrää?

Rauhallisesti edeten voi jättää ehkä enemmän ja parempaa "jälkeä", kuin siellä täällä juosten ja "vaikuttaen"?

Hiljaa kulkien näkee enemmän ja laajemmin, ymmärtää oman pienuutensa ja sen että aika pienikin liike voi saada oravanpyörän suistumaan raiteeltaan ja me sen mukana.

Ilmoita asiaton kirjoitus

6.6.2009 klo 23:23:19
Nitti kirjoittaa

Hei Laila,

Naseva loppu kirjoituksessasi. Itse kukin voi tässä toivottavasti suunnata kesään, melkein kuin vuorotteluvapaalle. Mutta se varsinainen alkaa kyllä tuntua houkuttelevalta. Armollista vapaata!

Ilmoita asiaton kirjoitus

5.6.2009 klo 15:50:5
Iitu kirjoittaa

Niin totta. Itse kuulin juuri hiljan parilta ystävältäni lähes sanasta sanaan samansisältöisen kommentin, kun he kuulivat, että olen kotona: että täällä sitten vain keittelen miehelleni perunoita! En keitä, mutta mitä sitten vaikka keittäisinkin. Ruokaa laittaessaan voi saada monenlaisia elämyksiä.

Hämmästyttävän mustavalkoisesti me ajattelemme: ikään kuin äiti ei voisi olla muuta kuin äiti tai avioliitossa oleva muuta kuin naimisissa.

Ilmoita asiaton kirjoitus

3.6.2009 klo 12:41:39
Kotiäitinä 6,5 vuotta kirjoittaa

Laila! Kuulostaa tutulta!

Olin aikoinaan kotiäitinä kolmen lapsen kanssa yhteensä 6,5 vuotta. Monet kerrat sain esim. leikkipuistossa kuulla kysymyksiä siitä, mitä sinä oikeasti teet? Mikä sinun kunnollinen työsi on? Nämä minua vanhemmilta henkilöiltä tulleet kysymykset loukkasivat, myönnän sen.

On totta, että tuona ajanjaksona mm. opiskelin ja autoin appivanhempiani heidän yritystoiminnassaan. Olihan kyse varsin pitkästä ajasta.

Kaikilla meillä on ihmisarvo ja elämämme on arvokasta ihan sellaisenaan.

Ilmoita asiaton kirjoitus