Päivän Sana 20.08.2017
Jeesus sanoi:
"Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan."

Luuk. 4:24

Lämpöä Unkarissa

19.5.2009 – pastori Panu Pihkala

 

Vanhan tarinan mukaan suomalais-ugrilainen kantaheimo lähti Uralin tienoilta vaeltamaan ja saapui länteen manner-Euroopan porteille. Valtaosa heimosta oli sitä mieltä, että kannattaa lähteä vähän etelämmäs: siellä lämpöä ja viiniä riittää. Pienempi ja kovapäisempi osa lähti eri suuntaan, jos ei muuten, niin eri mieltä olemisen riemusta. Ja niin suomalaiset päätyivät kylmään pohjolaan, kun unkarilaiset nauttivat lämmöstä.

 

Valitettavasti lämpöä on tullut toisinaan turhan paljonkin. Keski-Euroopan maat ovat olleet kaikissa lukuisissa sodissa kovilla: armeijat ovat pyyhkineet ylitse molempiin suuntiin. Suomikin on saanut osansa, mutta selvinnyt kai kuitenkin vähemmällä: ainakin 1900-luvun, kiitos edellisten sukupolvien uhrausten ja taivaan melkoisen varjeluksen.

 

Tälläkin hetkellä lämpöä riittää Unkarinmaalla. Kevät on suomalaiselle hienoa aikaa vierailla Keski-Euroopassa: vihreyttä ja lämpöä on, muttei liikaa, ja palatessaan saa nauttia Suomen herkästä keväästä. Unkarissa suomalainen luterilainen vierailija saa myös kokea melkoista lämpöä Unkarin luterilaisten taholta, jos on heihin yhteydessä.

 

Vähemmistökirkon seurakuntien identiteetti muistuttaa kovasti ulkosuomalaisia seurakuntia, eli ulkomailla asuvien suomalaisten yhteisöjä. Kun jotain keskeistä identiteetistä ja yhteisöstä toteutuu seurakuntayhteydessä, luo se aivan eri ilmapiirin kuin kansankirkossa, jossa on tietenkin vahvoja puolia myös.

 

Parhaimmillaan näin tapahtuu myös Suomessa, mutta usein aikuisväestön ikäluokkia puuttuu. Kun asioita on pakko tehdä vapaaehtoispohjalta taloudellisten resurssien ollessa vähäiset, löytyy usein onneksi myös tekijöitä. Ei itsestään, vaan vastuunkantajien sukupolvien yli kantavan työn kautta (jossa Pyhällä Hengellä on toki aina siipensä pelissä). Kun aikuiset ja perheet elävät ja toimivat seurakuntayhteydessä, on eloisuus aivan erilaista.

 

Kirkkonummellakin seurakuntayhtymä miettii, miten tulisi toimia parhaiten yhteisön rakentamiseksi. Kirkosta eroaminen on ankeaa, mutta tässä suhteessa se voi herättää meitä kaikkia kirkon jäseniä ja sen liepeillä olevia: mitä me ymmärrämme ja haluamme seurakunnan olevan?

 

Jos jäsenmäärän lasku jatkuu nykyistä vauhtia, ei esimerkiksi lasten tai vanhusten palvelutoimintaa jossain vaiheessa voida enää jatkaa nykyisellä vahvuudella ilman vapaaehtoisten työpanosta tai taloudellista lisätukea. Puheet rikkaasta kirkosta ovat hyvin suhteellisia: rakennukset ja niiden ylläpito sitoo suuren osan varoista. Pohjimmiltaan kirkon rikkaus on Jumalassa ja ihmisissä: yhteydessä, joka toivottavasti rakentuu jälleen vahvempana, kun taloudelliset ajat ovat yhteiskunnassa heikot.

 

Unkarissa riittää enemmän lämpöä tässäkin suhteessa. Yhteiskunta siirtyi neuvostojärjestelmästä pikatielle kapitalismiin. Helpot lupaukset voittivat terveen järjen. Tuloksena on valtion taloudellinen tila, joka vastaa lähinnä ulosottoa. Pahin ongelma lienee kuitenkin yhteiskunnan kahtiajako, kuten Erkki Pennanen Helsingin sanomien keskiviikon 13.5. kirjoituksessaankin (s.B6) toteaa.

 

Lämpimät olot ovat synnyttäneet myös temperamentin lämpöisyyttä, joka on hitaasti syttyville (tai kylmeneville) suomalaisille erilaista. Unkarilaisille jättimielenosoitukset ovat tulleet jo tavaksi. Pahimmillaan tavaroita lentää ja pamput heiluvat. Tunnen unkarilaisia luterilaisia pappeja, jotka ovat saaneet kyynelkaasusta osansa osallistuessaan omalta osaltaan rauhanomaisesti mielenosoituksiin. Tuloksena vuosien kiistoista eri osapuolet ovat niin kaukana toisistaan, että sovun löytäminen tai pahimmillaan edes keskusteluyhteys on todella työn takana.

 

Unkarin luterilainen kirkko yrittää kaiken keskellä kampanjoida vanhusten auttamisen puolesta ja pitää seurakuntiensa talouden edes jotenkin pystyssä. Eräskin pappi ajelee ikkunat auki, jottei auton ilmastointi kuluttaisi bensaa. Kuten Suomessakin, tuloerot yhteiskunnan sisällä ovat kasvaneet: osa väestä elää ylitsepursuavan rikkaasti ja suuri joukko kitkuttelee.

 

Miten saarnata solidaarisuutta? Jo Vanhasta testamentista vahvasti ja ankarasti nousevaa velvoitusta pitää huolta leskistä ja köyhistä? Luopua omastaan toisten hyväksi, kuten Jeesus uhrautuvasti opetti sanoillaan, elämällään ja kuolemallaan? Olemme kaikki samassa veneessä – Suomessa, Unkarissa, missä tahansa.

 

Panu Pihkala




Kommentit

22.6.2009 klo 17:15:54
Minä vaan kirjoittaa

Hei Panu!
Kiitos kirjoituksestasi. Minusta sitä oli kiva lukea! Olet täysin oikeassa siinä, että me kaikki olemme samassa veneessä-asuinpaikasta riippumatta!





Kirkkonummen Seurakuntayhtymä
PL 26, 02401 Kirkkonummi
Seurakunnantie 1
Puhelinkeskus (09) 80501
Fax (09) 853 3169
www.kirkkonummenseurakunnat.fi
Avoinna: ma-pe klo 9.00 - 15.00
Kesä-, heinä- ja elokuussa:
ma-to klo 9.00 - 11.30 ja 12.30 - 15.00
pe suljettu