LauantaipesäKirkkonetti.fiTule vapaaehtoiseksiNettipyhisTilaa virkatodistusKirkkojen virtuaaliesittelytJulkaisutTapulin takaaPalauteUutisetBlogitSyy ja seurausPoika varjoisalta kujaltaTaivas sylissäniToisia iskelmiäKaksi vanhaa varista”Siunaa koiraa ja naapurin tätiä”MenneisyydestäLupa epäonnistuaNäytepääte-empatiaaPietarin paikalla KohtuusvaalitYmmärryksen ylittävä rakkausMissio miesMaailman valo ja jouluMitä ja miksi?Synti – ikuinen, muuttuva luonnonvaraSeksuaali-ekumeniaaEpäilevä tuomasTaavi, tuhlaajapoikaHelppoa ja vaikeaa 15-vuotiaallePaljonko synti painaa?Jumalan porsasHellyyden nälkäVanhentunut VIPMaailman hiippakuntamme?Siestan ikävääLasten kaltaisten on taivasten valtakuntaLuetun ymmärtäminenOsta joulu!Miehen uskostaApua, sikaflunssaa!Siunatussa tilassaLöysin kirkon KantvikistaLähellä ihmistäLastenhuoneKarvakasa vai esimerkki?Miksi kadehdin?HammasporaMitä sinulle kuuluu?Vertaistukea linnunpöntöstäMitä sinä oikein teet?Lämpöä UnkarissaKommenttiHiekkalaatikon laidalla”Rykäisenpä blogin!” Robin Hood -syndroomaMummon itkettäjäSeisovat vedet liikkeelle Turvapaikkahakemus Miten uskoa?Vien rahani Thaimaahan en taivaaseenKanssa kulkijoina toisillemmeTervetuloa takaisin!Joulun kompostointiLiikaa lahjoja? OdotustaJoulu juhlista jaloinJoulumieltäPiilomainontaaEnsilumi ja lapsen oikeudetKirjastontätiLöytötavaraviikkoElävää, hyvin elävää musiikkiaPimeyttä ja valoaHei haloo! Herätys! EheytystäMeitä on moneksiYstävyyttä yli rajojenManhattan ja ystävyyden makuIsäpoikaleiri ja Pyhä Henki Usko on prosessi Merellä turvassaInnostusta etsimässäIskelmiä 1 Vippaa mulle viitonenOutoja maisemia Valintojen maailmaVatsan uskoLiity kirkkoon!Nettikamera

Isäpoikaleiri ja Pyhä Henki

Kirkkonummella on hieno perinne seurakunnan isäpoikaleireistä. Aina ei ole helppoa rajata aikaa isän ja pojan yhteiselle tekemiselle. Molemmilla on omat puuhansa sekä ystävänsä, ja murrosikäkin alkaa hiipiä mukaan jossain vaiheessa.

On aivan oma tilanteensa, kun tekee jotain yhdessä pelkästään isän ja pojan – tai poikien – kesken. Ilman äidin apua tai siskon seuraa.

Luulenpa, että ennen vanhaan oli enemmän tilanteita, jossa olivat mukana vain isä ja poika. Maatilalla tai metsissä, koneiden huollossa oli paljon tehtäviä, joissa tarvittiin miehistä voimaa ja osaamista. Vaikkei pojasta vielä tietenkään täyden miehen apua ollutkaan, oli tärkeää siirtää oppia seuraavalle sukupolvelle. Ja se oli vielä mukavaa, hyvää: miten kuvailla sitä tunnetta, kun oma poika osoittautuu osaavaksi, isäänsä kuuntelevaksi ja arvostavaksi?

Nykyään isän ja poikien keskinäisiä tilanteita on järjestettävä enemmän tietoisesti, erikseen. Onneksi mahdollisuuksia on monia. Seurakunnan isäpoikaleirit haluavat tarjota yhden.

Niiden sisällön suhteen erityissijalla ovat sellaiset asiat, joita isät ja pojat voivat tehdä yhdessä leirin jälkeenkin. Lennokit, suunnistus ja luonnossa retkeily, puutyöt… Välillä leikitään tai hiljennytään yhdessä, toisinaan jakaudutaan ryhmiin poikien ja isien kesken. Ensimmäiset puuhailemaan ja leikkimään, jälkimmäiset keskustelemaan. Saunotaan, kalastetaan, purjehditaan: nautitaan elämästä ja opitaan uutta. Itsestä, toisista, Jumalastakin.

Isässä asuu aina pieni poika – ja pojassa asuu tuleva isä.

Kristinopin mukaan molemmissa asuu myös Pyhä Henki: Jumalan voima, joka auttaa meitä rakastamaan toisiamme, pitämään toisistamme huolta ja iloitsemaan yhdessä. Leireily on Pyhän Hengen hommaa – ja elämä kokonaisuudessaan eräänlaista leireilyä. Koti on siellä, missä rakkaat ihmisetkin. Karavaani kulkee, ja kerran siirrytään vielä tämän maailman rajojenkin toiselle puolelle. Isän kotiin, jossa on monta huonetta.