Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.
Ef. 4:10, Helatorstai
28.8.2010 – kanttori Ilona Nyman
Helppoa on uskoa julistusta, joka vakuuttaa, että sinä et kelpaa.
Kelvataksesi tarvitset putkiloita ja pulloja, joilla värjätä, sävyttää, varjostaa, korostaa, ruskettaa, laihduttaa, tasoittaa ja viimein...puhdistaa pois se kaikki.
Lisäksi tarvitset liian korkeat korot, seksikkäitä vaatteita ja viileähkön ja itsevarman käytöksen.
Raha-uhrisi saavat kosmetiikka- ,viihde- ja muotiteollisuus.
Samalla uhraat luonnon, omat arvosi ja terveytesi. Sehän on ällistyttävän itsestään selvää!
Vaikeampaa on uskoa, että sinä kelpaat.
Olet Jumalan kuva, luomistyö.
Olet armollisen ja rakastavan Luojasi silmissä kaunis ilman ehostusta, ilman tekoja, uhrejasi ja itsevarmaa käytöstäsi.
Miten ihmeessä me kasvattajat, kummit, äidit ja isät vakuutamme heille, että he ovat rakastettuja ja hyväksyttyjä luonnon kauniina?
Miten julistamme heille: Sinä kelpaat!
He saapuvat Herran alttarin ääreen siunattaviksi valkoisissa alboissaan.
Siunatkoon heitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala.
Näitä Suomemme nuoria naisia!
Ilona Nyman
1.9.2010 klo 10:02:44
Kikka kirjoittaa
Kiitos, Ilona!
"Virta venhettä vie". Näin täytynee vain todeta.
Itse tulin konfirmoiduksi Sonkajärvellä v. 1981 ja taidettiin tosiaan olla aivan eri planeetalta nykypäivään verrattuna: kasvot pelkän veden jäljiltä, hiukset valuivat päätä myöten, itsevarmuus tipotiessään jne.
Toisaalta koen nykypäivänä harmikseni myös osittain niin, että osa meistä keski-ikäisistä naisista haluaa edelleen olla kuin puheena olevat teini-ikäiset nuoret naisen alut. Mutta jokainen tyylillään!
31.8.2010 klo 09:25:39
Leena kirjoittaa
Samanlaisia ajatuksia syntyi kirkossa 28.8. konfirmaatiossa istuessa. Kirkkoon tuli tyttöjä niin laitettuna ja pienen pienissä vaatteissa, tuntui kun olisi ihan muunlainen juhla tulossa kun konfirmaatio. Alba onneksi peitti olkapäät ja muutoin avonaiset asut.
15-vuotta on vaikea ikä.. Ehkä tyttösillä on enemmän ulkonäköpaineita kun pojilla.
Itse muistan omista rippijuhlistani (vuonna 1980) sen, että minulle oli tehty kotipermanentti juuri ennen rippijuhlia ja tulos oli aika syherö, meikeistä ei kyllä ollut tietoakaan.
Onneksi vuodet tuovat mukaanaan armollisuutta itseä ja omaa ulkonäköä kohtaan. Kaikki me olemme omanlaisia ja sellaisenaan Luojan luomia ja kelpaamme varmasti!