Hellyyden nälkä

11.5.2010 - diakoni Virve Saarela

Puolitoistavuotias neiti pärjää omasta mielestään välillä vallan mainiosti ilman ruokaa. Joskus tuntuu, että koko päivänä ei mene pieneen vatsaan juuri mitään. Silti lapsi neuvolan käyrien mukaan kasvaa täysin normaalisti, eikä huolta asiasta ole muualla kuin äidin sydämessä.

Ruoan sijaan lapsi vaatii jokapäiväisen annoksensa hellyyttä, huomiota, halauksia, juttelua ja yhteisiä leikkejä. Niitä ilman lapsi ei kasva vaan kuihtuu. Ilman niitä lapsesta usein kasvaa tunne-elämältään muista eristäytynyt ja hukassa oleva aikuinen. Muilta saatu hellyys elämän aikana, lapsena ja aikuisena, kantaa meitä eteenpäin.

Pakinoitsija Matti Hakkarainen on kirjoittanut:

”Pikkupoika kiipesi mummunsa syliin, pani kädet mummun kaulaan, rutisti kovasti ja sanoi: ’Mä tulin tykkäämään’. Osoitettuaan hetken hellyyttään hän lähti taas leikkeihinsä tokaisten: ’Mä tykkäsin jo.’ Voimme arvata, miltä mummusta tuntui. Tämän tähden oli kannattanut elää ja nähdä monet vaivatkin.

Tämän kansan keskuudessa on luultavasti tuhat kertaa suurempi jokapäiväisen hellyyden nälkä kuin leivän nälkä. Miten me oppisimme osoittamaan hellyyttä, ennen kuin aivan kuolemme? Lapset opettavat usein elämämme tärkeimpiä asioita.

Äiti katso poikasi! Poika katso äitisi! Mies katso vaimosi! Vaimo katso miehesi! Ystävä katso ystäväsi!”

Pikkupojalla oli tärkeä opetus: hellyyttä osoitetaan tekemällä. Pelkkä hyvä ajatus ei riitä, vaan tarvitaan se teko. Paljonko hellyys maksaa? Ja kuinka paljon antaessaan saa?

Virve Saarela

Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

15.5.2010 klo 20:48:38
Ilona kirjoittaa

Ilmaista ja ekologista hupiahan se olisi!

Ilmoita asiaton kirjoitus