Päivän Sana 18.11.2017
Jeesus sanoi opetuslapsille:
"Mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa."

Matt. 18:19

Missä kulkee raja? Rajansa kaikella!

Lokakuun toisen sunnuntain evankeliumissa (Mark. 2:18-22) Jeesukselta kysytään, miksi hänen opetuslapsensa eivät paastoa. Siis missä kulkee raja? Mistä säännöistä voi luopua? Mikä taas on niin perustavaa, tärkeää, jopa niin pyhää, että se on säilytettävä?

 

Jeesus vastaa kahdella vertauksella. Ensimmäisessä on vanha kangas ja toisaalta uusi, kutistamaton kangas, joita ei voi yhdistää ilman, että syntyy repeämiä. Toisessa vertauksessa uutta viiniä ei voi laittaa vanhaan astiaan, vanhaan leiliin. Se ei ehkä kestäisi uuden viinin käymisprosessia, vaan saattaisi mennä rikki. Uudenlaisessa tilanteessa vanha ei enää toimi, vaan rajat on vedettävä uusiksi.

 

Jeesus selittää kysyjille, että tilanne on muuttunut. Paastoaminen oli tarpeen, kun Vapahtajaa vielä odotettiin, kun hänen tuloonsa oltiin vasta valmistautumassa. Mutta nyt, kun hän on paikalla, voidaan keskittyä ”itse asiaan”. Vähän niin kuin hääjuhlissa – kun sulhanen tulee paikalle, silloin juhlitaan ja unohdetaan kaikki muu. Uudessa tilanteessa toimitaan uudella tavalla, rajat määritellään uusiksi.

 

”Missä kulkee raja” on edelleen ajankohtainen kysymys. Kun maailma muuttuu, eteen tulee uusia tilanteita, joissa on mietittävä miten nyt toimitaan, mistä pidetään kiinni, mitä muutetaan. Se ei ole aina helppoa. Hyvin tiedämme, että repeämiä on syntynyt.

 

 

Se, että naiset voivat toimia pappeina on kirkossamme jonkinlainen repeämä edelleen, vaikka siihen liittyvät päätökset tehtiin lähes 30 vuotta sitten. Toisaalta repeämä, jonka avioliitosta eronneiden vihkiminen uudelleen aikanaan aiheutti, on jo hyvinkin kurottu umpeen. Kuinka suureksi muodostuu repeämä samaa sukupuolta olevien vihkimisestä, vai saadaanko kahdenlaiset kankaat jotenkin sopimaan yhteen, sitä me emme vielä tiedä.

 

Tämän pyhän tekstissä Jeesus puhuu hyvin rohkeasti: jätetään vanha kangas ja vanhat leilit ja siirrytään uusiin. Käytännössä ”missä kulkee raja” voi kuitenkin olla hyvin kipeä kysymys. On vaikeaa seurata rajojen muuttumista, jos kokee, että ne muuttuvat tai niitä muutetaan väärään suuntaan. On kipeää ja surullista kokea jäävänsä rajan väärälle puolelle, tulla rajatuksi ulkopuolelle.

 

Kipeydestä huolimatta kysymys rajoista on välttämätön, sillä on mahdotonta elää ilman rajoja – kaikella todella on rajansa. Ja toisaalta ilman keskustelua siitä, missä rajat kulkevat, me saatamme jäädä rajojen vangiksi. Kolossalaiskirjeen sanoin: Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä. (Kol. 2:16-23)

 

Sitä, missä rajat kulkevat, on mietittävä, jotta rajat palvelevat oikeata asiaa: lyhyesti sanottuna Jumalan tahdon mukaista elämää. Tai toisin päin: Kysymys rajoista on tärkeä, jotta ei käy niin, että ne rajaavat Kristuksen ulkopuolelle, että sulhanen itse jää juhliensa ulkopuolelle.

 

Piispainkokouksen sihteerin Jyri Komulaisen pienellä luennolla kuulin brittiläisestä, 1900-luvulla eläneestä teologista Max Warrenista. Hän kirjoittaa: Ensimmäinen tehtävämme lähestyttäessä toista ihmistä, toista kulttuuria, toista uskontoa, on riisua kenkämme, sillä paikka, jota lähestymme, on pyhä. Muuten saatamme löytää itsemme tallomasta ihmisten unelmia. Ja vielä vakavampaa, saatamme unohtaa, että Jumala oli täällä ennen meidän saapumistamme.

 

Jokaisella meistä on omat henkilökohtaiset rajansa. Niihin jokaisella on oikeus. Mutta yhteisiä rajoja ei kukaan voi piirtää yksinään. Kukaan ei voi yksin päättää, että tästä vanhasta kankaasta emme suostu koskaan luopumaan, vaikka se olisi kuinka virttynyt tahansa tai toisaalta, että tämän rievun me ilman muuta heitämme käyttökelvottomana pois. On mietittävä ja tehtävä yhdessä.

 

Jeesus ei naulaa rajoja kiinni – päinvastoin. Hän vakuuttaa, että me olemme vapaita etsimään Jumalan tahtoa aina uudestaan. Uusi viini virtaa ja tarvitsee uudet leilit. Mutta Jumalan tahdon etsiminen yhdessä vaatii meiltä juuri sitä toisten kunnioittamista, josta Max Warren kirjoittaa. Me emme saa talloa rikki sitä, mikä on toiselle pyhää. Me emme saa sivuuttaa tai unohtaa sitä, että jokainen ihminen on Jumalan luoma. Jumala oli ”täällä”, siis kohtaamassamme ihmisessä, ennen meitä.

 

Missä kulkee raja? Se on iso kysymys, johon on etsittävä vastausta rakkaudella.

 

Pastori Nina Stjernvall-Kiviniemi (teksti muokattu 8.10. pidetystä saarnasta Veikkolan seurakuntakodilla)